ELÄINLORUTTELUA

"LIRU, LARU LORUPUSSI,

MEIDÄN LASTEN JUTTUPUSSI.

PORINAPUSSI, TARINAPUSSI

TÄPÖTÄYNNÄ AINA ON!"

Keskiviikon lapsiparkissa loruteltiin eläinloruja. Otin parkkiin mukaani vuosia sitten yhdessä silloisen perhepäivähoidon tiimini kanssa kootun lorukorttisetin, josta on jäänyt mukava ja usein käytetty muisto hienosta työporukasta, tuesta, kannustuksesta ja toimivasta perhepäivähoidon tiimityöstä. Silloisen paikkakunnan varhaiskasvatuksen luontoteeman mukaan tuolloin koottiin yhteistyönä tiimin yhteisiä eläinloruja. 

Ideana oli, että jokainen tiimin hoitaja valitsi 1-2 mieleistään eläinlorua ja valmisti niistä lorukortit, jokaista korttia yhtä monta samanlaista kuin oli tuolloin tiimissä jäseniä. Tiimi-illassa kortit laitettiin pöydälle pinoihin ja jokainen hoitaja keräsi pinoista itselleen yhden kutakin korttia. Näin saatiin jokainen oman ryhmänsä käyttöön tosi monipuolinen kokoelma erilaisia ja toinen toistaan hauskempia lorukortteja mukaviin yhdessäolon hetkiin. Osa lisäsi kortteihinsa myös pieniä tietoiskuja ko.eläimestä kertovan lorun lisäksi.

Tuota ihanaa tiimiporukkaa on vähän ikäväkin. Tuosta tiimistä osa on jo hajaantunut muihin haasteisiin ja itseänikin odottaa taas muutos tähän opiskeluarkeen, johon on jo ehtinyt tottua, kun saan tämän lasten erityisohjaajan tutkinnon takataskuuni ja parin vuoden tauon jälkeen kodista tulee taas työmaata. Tauon jälkeen sitä jo odottaa innolla, on ollut kuitenkin virkistävää nähdä välillä uusia ympyröitä ja saada uusia näkökulmia, joten töihin palatessa on reppuun kerääntynyt paljon hyviä ideoita toteutettavaksi. 

Etenkin lapsia on jo kova ikävä. Onneksi olen näissä opintoihini liittyvissä harjoitteluissa saanut hiukan helpotusta siihen ikävään ja olen tavannut ihania uusia tuttavuuksia, lapsia ja perheitä sekä kohdannut myös vanhoja tuttuja, joiden kanssa on ollut mukavaa vaihtaa kuulumisia.

KASTEMATO PITKÄ LIERO, LAISKA SEKÄ VÄHÄN KIERO

" Mullasta pullea kastematonen,
päätään nostaen,
etsii uuden kolosen,
kostean ja varjoisen. "

Kesäisen aurinkoinen sää vaihtui sadekeliin ja kostealla säällä nousevat kastemadotkin mönkimään sankoin joukoin nurmikoille. Tänään lapsiperheiden perhetyön harjoitteluni perhekäynnillä pienen pojan kanssa ulkoillessa löydettiinkin kotipihasta muhkea maan matonen, jonka poika nappasi aristelematta käteensä ja varmasti matosen kauhuksi tarjosi sitä perheen kissalle herkkupalaksi. Kissa-herra vaan ei madon onneksi oikein tainnut ymmärtää tämän herkun päälle. 

Matoja lähdettiin katsomaan ja mainio matohan me löydettiinkin! Ihanaa oli katsella pienen ihmisen iloa kohtaamastaan luontokappaleesta.  Lapselle ominainen mutkattomuus yllättää positiivisesti aina, kun näkee lapsen ottavan vaikka niljakkaan kastemadon käteensä tutkiakseen sitä tarkemmin. Kevät on mainiota tutkimisen ja pienien luonnon ihmeiden aikaa, joka kannattaa hyödyntää kasvatustyössä.

Askarteluna aiheeseen liittyen voi repiä paperista kastematoja ja liimata niitä ruskealle tai mustalle taustapaperille, multaan mönkimään. Vaaleanpunaisesta paperista suorien suikaleiden eli matojen repiminen onnistuu hyvin parivuotiailtakin, taitavammat voivat yrittää repiä matoihinsa mutkiakin. Liimaamisessa pienet saattavat tarvita aikuisen apua. Silmän voi piirtää, tehdä vaikka rei'ittäjän pyörylöistä tai käyttää valmiita askartelusilmiä. Tussilla voi myös piirtää matoon juonteita, kuten yllä.

KAKKAPUHETTA - PUHETTA KAKASTA

Kakkaaminen on meille jokaiselle aivan arkipäiväinen ja normaali ruumiintoiminto. Jokainen meistä kakkaa pääsääntöisesti joka päivä, toiset useammankin kerran riippuen yksilöllisestä aineenvaihdunnasta ja ruokavaliosta. Se on meille niin arkista, että yleensä siihen kiinnitetään huomiota vasta silloin, kun se ei jostain syystä suju kunnolla ja normaaliin tapaan. Näin käy myös silloin kun lapsella esiintyy ulostamisen häiriöitä, kuten ummetusta, ripulointia tai esimerkiksi tuhrimista.

 

Tuhriminen eli sopimattomaan paikkaan ulostaminen on yleisintä lapsilla, mutta sitä esiintyy jonkin verran myös aikuisilla. Tuhrimisesta kärsivä lapsi ulostaa toistuvasti sopimattomissa paikoissa ja tilanteissa. Tuhrimiseen saattaa kuulua myös oman ulosteen tunnustelua, sillä sotkemista ja jopa maistelua. Tuhriminen on ongelmana usein pitkäaikainen, mutta jatkuu vain hyvin harvoin murrosikään ja aikuisuuteen. Lapsilla tuhriminen liittyy usein psyykkiseen oireiluun ja pahoinvointiin. Sopimattomassa paikassa ulostaminen voi olla myös poikkeavan huomiohakuista käyttäytymistä.

Yli puolet lapsista oppii siistiksi 18–24 kuukauden ikään mennessä ja lähes kaikki lapset kahden ja puolen vuoden ikään mennessä. Jos lapsi ei ole oppinut siistiksi neljän vuoden iässä, usein toistuvaa housuihin tai vuoteeseen ulostamista pidetään poikkeavana ja sitä kutsutaan tuhrimiseksi (enkopreesi). Tuhrimista voi ilmetä myös lapsilla, jotka ovat jo oppineet siistiksi. Ulosteet ovat tällöin yleensä kiinteydeltään normaaleja. Tuhriminen voi olla osin seurausta ummetuksesta tai se ilmenee ilman samanaikaista ummetusta.

Tuhriminen on jonkin verran yleisempää pojilla kuin tytöillä. Viikoittaista tuhrimista ilmenee vajaalla prosentilla ja harvemmin ilmenevää tuhrimista noin 5 %:lla alle 8-vuotiaista pojista. Tytöillä vastaavat luvut ovat noin 0,1 % ja 2 %. Tuhriminen ilmenee kastelusta poiketen yleensä päiväsaikaan.

Tuhriminen on olemukseltaan monisyinen. Joskus taustalla voivat olla erilaiset ruumiilliset sairaudet, joskus peräaukon haavauma tai ripuli. Usein tuhriminen on osin psyykkisperäinen. Se voi olla ulostamiseen tai WC-pyttyyn liittyvää pelkoa, joskus taustalla olevan masentuneisuuden oire, joskus elämän tilanteeseen liittyvä regressiivinen oire (palaaminen pikkulapsen asteelle), joskus keino ilmaista omaa uhmaa ja tapa kapinoida, hakea ja saada erityishuomiota. 

Jos tuhriminen on usein toistuvaa ja jatkuvaa, ongelman vuoksi kannattaa aina kääntyä lastenlääkärin tai lastenpsykiatrin puoleen. Ongelman taustalla voi olla jokin hoitamaton ruumiillinen tai psykiatrinen sairaus. Kun fysiologiset sairaudet ja vammat on tutkimuksilla poissuljettu, tuhrimista voidaan useimmiten lievittää erilaisilla käyttäytymisterapeuttisilla keinoilla ja psykologin antamalla terapialla. Lapsen elinoloilla, vanhemmilla sekä muilla läheisillä lapsen kanssa toimivilla aikuisilla, kuten tutuilla ja turvallisilla hoitajilla on vahva merkitys pienen tuhrijan kuntoutuksessa, seurannassa sekä tuhrimiseen johtaneen syyn selvittelyssä.

Lapsen tuhriminen saattaa myös vanhemmassa herättää normaaleja häpeän ja inhon tunteita. Vanhemman on hyvä keskustella jonkin ulkopuolisen henkilön tai asiantuntijan kanssa lapsen ongelmasta, joka voi vaikuttaa haitallisesti koko perheen jaksamiseen. Esimerkiksi neuvolasta, terveyskeskuksesta ja perheneuvolasta löytyy asiantuntijoita, jotka ohjaavat lapsen tarvittaessa tarkempien tutkimusten piiriin. Perheneuvolassa perhe voi yhdessä alan ammattilaisten kanssa miettiä perheen tilanteeseen sopivia keinoja ja ratkaisumalleja tuhrimisen helpottamiseksi. Perheneuvolan kautta saa tarvittaessa myös psykologille vastaanottoajan. Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kautta on myös mahdollista saada keskusteluapua sekä kodinhoidollista apua jaksamiseen.

Lapsi ei useinkaan tuhri tahallaan vaan taustalla on jokin syy, joka on syytä selvittää. Näin lasta ja perhettä pystytään auttamaan ja ohjaamaan tarkoituksen mukaisella tavalla. Siksi on syytä muistaa lasta tuomitsematon suhtautuminen ja keskustellen selvittää lapsen ikä- ja kehitystaso huomioiden missä on kakkaamiselle sovelias paikka ja kuinka siihen suhtautua. Tuhrimisesta kärsivää lasta ei tule rangaista ja paheksua, koska nämä saattavat vain pahentaa tilannetta. Rankaisua ja paheksuntaa paljon parempi keino onkin lapsen tasoinen keskustelu ja lapsen ikäkaudelle sopivat sovitut pienet palkinnot oikeaan paikkaan ulostamisesta tai tuhrimisesta vapaasta päivästä.

Pienen lapsen kohdalla myös normaaleista vaipanvaihto- ja pottailuhetkistä tulee tehdä lämminhenkisiä yhdessäolon hetkiä, luonnollisia ja tuomitsemattomia. Tosiasiahan on, että kakka haisee, mutta silti lapsen tuoksuille ja paukuille ei tulisi nyrpistellä tai tehdä niistä numeroa, jottei lapsi alkaisi tuntea häpeää ja liittäisi negatiivisia mielikuvia tämän normaalin ruumiintoiminnon yhteyteen, joka voi pitkällä tähtäimellä vaikuttaa myös lapsen seksuaalisuuden kehitykseen haitallisesti.

Lähde:

www.terveyskirjasto.fi

 Kirjavinkki lapsen kanssa kakka-keskustelun siivittämiseen:

"Kuka kehtasi kakkia kikkareen päähäni?"

Tarina kertoo myyrästä,joka yrittää selvittää kuka eläimistä kehtasi kakkia suoraan hänen päällensä. Lopulta apu ja ratkaisu löytyy kakkakärpästen tarkemman tutkimuksen avulla. Hilpeä satu, hauskalla kuvituksella sekä rennolla kerronnalla, tekee kakkapuheesta lähestyttävämpää.

SE SALAINEN ASE...SÄHKÖVATKAIN!

Muovailu on mukavaa ajanvietettä ja sen parissa viihtyy monen ikäiset lapset. Se antaa monenlaisia tuntoaistimuksia, kehittää silmän ja käden koordinaatiota eli yhteistyötä sekä hienomotoriikkaa. Vain mielikuvitus on rajana muovaillessa ja lisäksi muovailuun voi käyttää monenlaisia lisävälineitä. Näin saa muovailuun uusia ulottuvuuksia ja mukavaa vaihtelua. Perinteisempiä välineitä ovat tietysti kaulimet ja piparimuotit ja kuviointiin voi käyttää erilaisia tikkuja, aterimia, teloja yms. Perhetuvalta sain itsellenikin vinkin hankkia muovailuvälineisiin muoviset lasten sakset, joilla voi pilkkoa vahapötköjä ja harjoitella turvallisesti saksien käyttöä. Vahaa on myös aivan eri tuntuista leikata kuin esimerkiksi paperia. Myös vanhat valkosipulipuristimet voi valjastaa muovailukäyttöön ja niillä saa puristettua hauskoja ohuita "matoja", niin kuin pojat tänään totesivat. 

Itse tekemällä saa todella hyvää ja pitkään kestävää vahaa reilusti ja edullisesti. Kaikki muut aineet löytyvät varmasti joka talouden keittiön kaapista. Paitsi vahaan tarvittava Aluna, jota saa edullisesti ostettua apteekista. Pienetkin voivat turvallisesti tällä vahalla tutustua muovailuun. Alla olevalla ohjeella tehty vaha ei ole myrkyllistä eikä muuten lapselle haitallista, joskin se voi aiheuttaa tukehtumisvaaran juuttuessaan pienen kurkkuun. Suurina määrinä nautittuna aluna ei tietenkään ole terveellistä, mutta muovailuvahaan sitä tulee vain pieni määrä eikä lapset yleensä tätä vahaa maistamisen jälkeen syömällä syö, sillä se maistuu pahalta! Kuitenkin yleensäkin pienten lasten ollessa kyseessä muovailuhetkeä on syytä valvoa ainakin sivusta seuraajana, jollei itse innostu muovailusta kuten minä tänään. Vaha säilytetään tiiviissä rasiassa, jottei se kuivu ja se pysyy parempana pidempään, jos huolehditaan käsien pesusta ennen muovailua. Näin taikinaan siirtyy vähemmän sitä pilaannuttavia bakteereita ja likaa.

Tänään Perhekeskuksen lapsiparkissa oli vilkas ja tomera poikavoittoinen joukko. Pojat innostuivat kanssani muovailemaan uudella, ihanan pehmeällä muovailuvahalla, jonka ohjaajani pyysivät minua valmistamaan huonoksi menneen tilalle. Ja se olikin hyvä, sillä vaikka itse tehty muovailuvaha ei todellakaan ole minulle mikään uusi juttu, niin aina sitä vaan oppii uutta. Olen valmistanut muovailuvahaa omille lapsiryhmilleni jo vuosikausia, mutta aikoinaan lähipäiväkodin tutulta lastentarhanopettajalta saatu muovailuvaharesepti ei ohjeistanut käyttämään sekoitusvälinettä taikinan sekoituksessa. Olenkin aina sekoittanut vahan ainekset pelkästään käsin ja tuskaillut kuumaa, aluksi peräti polttavaa taikinaa...

Tässä on muovailuvahaan uudistettu ohje, jota käytän jatkossa AINA tästä lähtien! Niin ihanan pehmeää ja sileää muovailuvahasta tuli. Olin niin haltioissani taikinasta itsekin, että muovailupöydän ääressä viihdyttiin poikien kanssa pitkä, pitkä tovi!

ITSE VALMISTETTU MUOVAILUVAHA

5 dl vehnäjauhoja

2 dl suolaa

2 rkl Alunaa (apteekista)

5 dl kiehuvaa vettä

2 rkl ruokaöljyä

elintarvikeväriä

ja sitten vielä se salainen ase:

SÄHKÖVATKAIN!

Sekoita erikseen  kuivat aineet keskenään ja
nestemäiset aineet keskenään.

Yhdistä kuiva-aineseos ja neste sähkövatkaimella.

Vaivaa taikinaa vielä käsin tasaiseksi muovailtavaksi massaksi.

Säilytä tiiviissä rasiassa, jottei vaha kuivu.

KORVAT KUULOLLA?!

" Vedä korvastani", naukuu kissa koiralle. "Mutta varovasti!"

Koira vetää kissan toisesta korvasta hyvin varovasti.

"Hei, se on minun korvani!" murisee karhu.

"Kissan korva on ihan eri muotoinen!"

"Tämä ei ole ollenkaan niin helppoa", valittaa koira.

"Ehkäpä joku voisi auttaa minua...?!" 

Lapsiperheiden kotipalvelun perhekäynnillä törmäsin tänään tähän tosi kivaan jä vähän erilaiseen peliin, jonka työharjoittelun ohjaajani oli ottanut perheeseen mukaan 3-vuotiaan pojan kanssa pelattavaksi. Peli on nimeltään "Korvanmetsästys" (Haba) ja se auttaa parantamaan tuntoaistia sekä tunnistamaan ja nimeämään värejä ja muotoja. Samalla voidaan nimetä korteissa olevia eläimiä ja miettiä, mitä ne sanovat. Joten erittäin hyvä peli myös kielen kehityksen tukemiseen yhdessäolon ja vuorovaikutustaitojen omaksumisen lisäksi. Pelissä tarvitaan myös muotojen hahmottamista sekä silmän ja käden yhteistyötä.

Peliä voi pelata monella tapaa ja onkin todella hyvä, että sitä voi muunnella monen ikäisille ja taitoisille lapsille sopivaksi. Peli on suunniteltu 2-4:lle pelaajalle ikähaitarilla 3-12v. Pussista palojen etsiminen on jännää ja kivaa kaikille! Tämän pelin laitan hankintalistalle meillekin!

Pelissä on yhdeksän hauskaa eläinkorttia, joissa on omat kolot puuttuville korville. Eläinkortit jaetaan pelaajille. Korvat laitetaan pussiin, josta kukin vuorollaan nostaa korvan ja tutkii sopiiko se muodoltaan ja väriltään mihinkään omaan korttiin. Korvia voi pussissa tunnustella kädellä, mahtaisiko se olla oikean muotoinen. Sopivan korvan saa laittaa paikalleen ja sopimaton laitetaan takaisin pussiin. Se voittaa, jonka eläimille on kaikille löytynyt korvat ensimmäisenä. Toisessa versiossa nostetaan vuorotellen korvia pussista ja etsitään niille paikka pöydällä olevista eläinkorteista. Kun omalla vuorollaan saa jollekin eläimelle molemmat korvat paikalleen, saa pelaaja ottaa kortin itselleen. Se voittaa, jolla on eniten eläinkortteja kaikkien saatua itselleen korvat.

Taktisempi ja vaikeampi peliversio sopii isommille. Tässä tarvitaankin jo vähän enemmän pelin seuraamista. Eläinkortit asetetaan pöydälle neliöksi, kolme korttia vierekkäin ja kolme pystyyn. Pussista nostetaan vuorotellen korva, joka asetetaan paikalleen, mutta saman kortin korvaa ei saa nostaa peräjälkeen, eli se on laitettava takaisin pussiin ja pelivuoro siirtyy seuraavalle. Heti kun yhden rivin (pystysuoran, vaakasuoran tai diagonaalisen) kolmessa kortissa on korvat peli loppuu. Viimeisen korvan paikoilleen laittanut on voittaja.

Pelistä voi tehdä vieläkin taktisempaa ottamalla peliin mukaan ylimääräiset extra-korvat. Helpommissa versioissa extra-korvat, jotka eivät sovi väreiltään eläinkortteihin, laitetaan vain pussiin takaisin ja pelivuoro siirtyy seuraavalle. Vaikeammassa versiossa extra-korvan saa laittaa muodoltaan sopivaan paikkaan, kun joku myöhemmin löytää tähän sopivan korvan, se vaihdetaan ja extra-korva siirretään seuraavaan sopivaan tyhjään koloon. Jos paikkaa ei enää ole vapaana, ko.korva otetaan pois pelistä.

VOIKUKKA

 9-vuotiaan näkemys voikukan anatomiasta
ympäristö- ja luonnontiedon läksynä.

"Otin käteen voikukkapallon,
siihen puhalsin,
ja siemenet nousivat tuuleen
siivin hohtavin.

Se oliko kevään taikaa?
Ihme kuitenkin:
kohta pieniä valkeita keijuja
oli taivaalla tuhansin."

– Tuula Korolainen –

PULLASUTTUA

1 PULLA, 2 PULLAA, 3 PULLAA, 4 PULLAA, NALLEPULLAA...

Perhetuvalla oli perjantaina pullaperjantai! Tupalaisten kanssa leivottiin ihanaa pullataikinaa ja pyöriteltiin jos jonkinlaisia pullia. Isommilta leipureilta syntyikin sitten  mm.käärmettä, lumiukkoa, hampurilaista... Pienimmillä taikinaa olisi mieluummin maisteltu kuin pyöritelty ja nautittu pehmeän taikinan tunnusta pienten sormien väleissä. Leivontahetki hiveli siis monia aisteja: näkö, tunto, haju ja maku... Kuuloaistia virittelivät pienten leipureiden ihastuneet kiljahdukset! Jauhoja oli tukassa, nenänpäässä, vaatteissa, tuoleilla ja lattialla ehkä enemmän kuin leivontapöydällä, mutta niinhän se on, että mitä suurempi sotku, sen kivempaa on ollut!

Aikamoisia jättipulliakin tuli lopulta uunista ulos! Siinä oli kyllä pienellä pojalla ihailusta silmät ymmyrkäisinä, kun oli aika maistaa omia leipomuksiaan, pullalla oli kokoa ja näköä! Puolessa välissä pullaa äiti jo toppuutteli, että jätetään kotiinkin välipalalle vähän, että ruokakin maistuisi kotosalla. Itse toin pyörän tarakalla kotiin tuliaisiksi omille lapsille nallepullat. 

Ja välillä voi välipalalla vähän herkutellakin, joten kyllä äidin ylläri-nallepullat maistuivakin koululaisille kylmän maidon kanssa koulun jälkeen! Terveisin "kerrankin pullantuoksuinen äiti" (joka ei ole kunnostautunut pullan leipomisessa, monen muun leipomuksen kyllä, mutta ei pullan...)

PULLA-LORUJA YHTEISIIN YHDESSÄOLON HETKIIN:

Näitä loruja on mukava lorutella niin ihan pienten kuin isompienkin kanssa. Lorut edistävät erittäin hyvin pienen lapsen kielen ja puheen kehitystä sekä kartuttavat sanavarastoa. Loruhetkestä tekee erityisen mieluisen kehon osia ja sen ulottuvuuksia hahmottava leikkituokio, kun lasta "leivotaan" loruttelun mukana. Nämä niin sanotut vanhat ja perinteiset "leipomisloruleikit" harjoittavat lasta oman kehon hahmottamiseen ja tutustuttavat erilaisiin kosketusaistimuksiin. 

Näistä tykkäävät kovasti isommatkin!

"Leipuri se rullaa,
taikinasta pullaa.
Uunissa se paistuu,
maukkahalta maistuu."

***

"Leivon leivon pullaa,
kelle pullan annan
-äidille sen kannan!
Hyöritän, pyöritän, ympäri näin,
puikin, puikin, piikilläin.
Pistän pullan uuniin
-ja ahmin pullan suukkiin!"

***

"Leivon, leivon, Pulla-Lasta.
Pulla-Laps’ on taikinasta.
Silmät sil’ on rusinasta.
Korvat korpun koppurasta."

KEVÄINEN LINTU-ASKARTELU PIENILLE

Lintuviikon askarteluna paikkakuntamme Perhekeskuksen lyhytaikaiseen hoidontarpeeseen tarkoitetussa lapsiparkissa askartelimme tänään värikkäitä pikkulintuja. Kartongista ja kuviopapereista osien leikkaaminen oli näille tämän keskiviikon pienille parkkilaisille turhan hankalaa. Siksipä sovelsimmekin hiukan alkuperäistä suunnitelmaa pienille askartelijoille sopivaksi. Alkuperäisen askarteluidean toteutusohjeet löydät tämän blogin Askarteluvinkit-osiosta tuosta vasemmalta.

Vaikka leikkaaminen olikin näin pienille hankalaa, niin liimaaminen osoittautui sitäkin mieluisemmaksi, joten päädyimmekin liimaamaan valmiiksi leikatut osat sekä koristelemaan linnut liimaamalla saksimisharjoituksista ylijääneitä värikkäitä paperinpaloja kukin mieleisellään tavalla. Ja kylläpä niistä tulikin kivoja ja omaperäisiä linnunpoikia! Askartelumateriaalia jäi vielä hyvin perjantain perhetupaankin askarreltavaksi äitien ja lasten kanssa.

LASTEN LINTUVIIKKO 16.-22.5.2016

"Lintuäiti poikasensa peittää siiven alle.
Lintuisä hetken vielä katsoo taivahalle.
Aurinko on laskenut ja luonto hiljaa on.
Tuuli tyyntyi oksan alle unipiilohon."

Tällä viikolla vietetään Birdlife - lasten lintuviikkoa. Teemaviikko on Birdlife Suomen ja Luonto-liiton yhdessä ideoima ja sen tavoitteena on innostaa lapsiryhmiä ja perheitä lähtemään yhdessä luontoon linturetkille tutustumaan ympäristön lintuihin ja sitä kautta välittää tietoa lintuharrastuksesta.  Myös nykylasten myönteisen luontosuhteen syntymisen edistäminen on yksi teemaviikon kantavista ajatuksista.

Tapahtuman facebook-sivuille voi lähettää kuvia lasten lintuaiheisista piirustuksista ja valokuvia linturetkiltä. Lapsiryhmät ja perheet voivat osallistua myös kilpailuun tapahtuman nettisivuilta löytyvällä lomakkeella linturetken havainnoista ja voittaa hienoja palkintoja. Nettisivuilta löytyy myös paljon materiaalia ja vinkkejä retkien toteutukseen. 

Lisätietoja löytyy siis osoitteesta:  
www.birdlife.fi/lintuharrastus/lasten_lintuviikko

 

RIPEÄÄ RIESKAA VÄLIPALLE

Aamupuurolta jää usein pieni nokko puuroa, jolle ei oikein tiedä mitä sille tekisi: Heittäisikö pois vai jemmaisiko jääkaappiin, jos siitä jotakin vielä saisi, kun ei roskiinkaan viitsisi heittää. Usein se nokko on myös sen verran pieni, ettei siitä juuri edes yhtä annosta tule. 

Mutta tässäpä on hyvä vinkki, mihin sen pienen nokkosen voi käyttää: Ripeisiin kaurarieskoihin, jotka maistuvat tuoreeltaan ihanilta välipalalla! Tämä rieska on niin nopea ja helppotekoinen, että sen tekeminen ottaa vain noin parikymmentä minuuttia, josta vartti kuluu uunia seuraillen. Ja sopii myös lasten kanssa leivottavaksi helppoutensa ansiosta! Lapset tykkäävät ainakin taputella taikinaa isoksi rieskaksi pellille.

Ainekset:

1-2 dl tähteeksi jäänyttä kaurapuuroa

2-3 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja puuromäärän mukaan

ripaus suolaa

1 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

1 dl maitoa, piimää, kaura-/riisi-/soijajuomaa, kermaviiliä

Sekoita kuivat aineet yhteen. Sekoita kulhossa puuron sekaan muna ja neste. Lisää kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Ei haittaa vaikka taikina on löysähköä. Jauhomäärä kannattaa arvioida puuromäärän mukaan eli jos on vain pieni nokko puuroa, laita vähän enemmän jauhoja. 

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja taputtele jauhotetuin käsin yhdeksi isoksi, pyöreäksi rieskaksi. Aja taikinapyörällä rieska kahdeksaan sektoriin ja pistele haarukalla. Paista 250 asteisessa uunissa keskitasolla 15 minuuttia. Tarjoa lämpimänä väli- tai iltapalaksi maidon kanssa.

Vinkki: Makua voi vaihdella käyttämällä erilaisia puuroja, kuten 4viljan puuroa tai ruista, myös jauhoja voi vaihdella maun mukaan. Täysjyväjauhoilla voi helposti lisätä rieskan kuitupitoisuutta. Sekaan sopii myös porkkanaraaste.

KOIVIKOSSA VIHERTÄÄ JO KIVASTI!

" Keväällä puihin puhkeavat silmut. 

Ne ovat oikeastaan kuin pieniä paketteja:
Jokaisen sisällä on kokonainen lehti. 

Kun lehti kääriytyy esiin,
se on ryppyinen kuin vastasyntynyt lapsi. 

Auringon lämmössä se alkaa kasvaa. 

Pian se jo havisee tuulessa
ja suojelee linnunpoikasia sateelta.

Jokaisen puun silmut näyttävät erilaisilta,
mutta ne ovat kaikki kauniita: 

Kuin lupauksia, jotka varmasti pidetään.

Aivan pieniä koivun lehtiä kutsutaan hiirenkorviksi. 

Niillä puu kuuntelee kevään ääniä. "

(Ote kirjasta "Kun höyhen putoaa", Lasten Keskus)

Kevään ihana vihreys on vallannut ihan yhtäkkiä koko ympäristön! Viime viikonlopun sadekuurot vielä ruokkivat sitä ja vehreys oikein räjähti ympärillemme. Sateisena viikonloppuna neiti tuskastui sisällä oloon ja hänelle iski "Äiti, mitä mä tekisin?"-hetki, jolloin tuli mieleeni kokeilla kevään viherryksen innoittamana tätä helppoa maalaustekniikkaa, jolla saa helposti aikaiseksi näyttävän työn, joka mainiosti onnistuu pieniltäkin taiteilijoilta.

Kuvataidehetkeen tarvitaan paperi, mieluusti akvarellipaperia, maalarinteippiä, vanha hammasharja, vesivärit, musta vahaliitu. Paperi teipataan maalarinteipillä kiinni alustaan eli näin saadaan paperi pysymään paikallaan, kuivumaan suoraan käpristymättä ja samalla työ saa siistit ja tarkat reunukset.

Tämän jälkeen maalarinteippiä levitetään suoraan ja hiukan vinoon paperin poikki. Tarkista, että teippi on hyvin kiinni. Laita niin monta teippiä kuin haluat koivikkoosi koivunrunkoja. Halutessasi voit käyttää eri levyisiä teippejä ja näin saat eri paksuisia koivun runkoja työhösi. Sitten aletaan roiskimaan vesiväriä ihania vihreän eri sävyjä hammasharjan harjaksia apuna käyttäen. Roiski niin vähän tai paljon väriä kuin haluat, sen mukaan kuinka pitkällä kevät koivikossasi on. Tämän vaiheen pienimmät taiteilijat voivat tehdä keltaisella taitetulla keväisen vaaleanvihreäksi sekoitetulla sormivärillä teippien päältä.

Työn annetaan kuivua hyvin ja sitten teipit poistetaan varovasti. Tämän jälkeen teippien alta paljastuneisiin valkoisiin runkoihin piirretään sormivärillä, vaha- tai hiililiidulla koivuille tyypillisiä mustia kohtia ja halutessaan voi piirtää mustalla myös koivuihin oksia. Ja näin ihana keväinen maalaus kevätasussaan koreilevasta koivikosta on signeerausta vaille valmis! 

Samainen kuvataidetyö sopii hienosti myös keskikesän juhlan eli juhannuksen tienoilla taiteiltaviksi juhannuskoivuiksi.

LAPSI VANHEMPIENSA ERON KOKIJANA - Perhetyö eroperheessä

Vanhempiensa eron kokee vuosittain 30 000-40 000 suomalaista alaikäistä lasta ja nuorta, tilastoidaan Lastensuojelun keskusliiton kuukausijulkaisussa Lapsen maailma-lehdessä (5/2016).  Väestöliiton perheneuvonnan internetjulkaisussa taas mainitaan vanhempien eron olevan nykyään yksi yleisimmistä lapsen kokemista stressitekijöistä, se järkyttää lapsen olemassaolon perustuksia. Lapsi elää elämäänsä luottaen sen jatkuvan samanlaisena, jolloin vanhempien ero on aina suuri mullistus lapselle. Yksi yleisempiä eron yhteydessä tavattuja ilmiöitä on Väestöliiton mukaan se, että lapset myös uskovat heidän itsensä olevan jotenkin syypäitä vanhempien väliseen eroon. He luulevat, että toinen vanhempi lähtee pois, koska he ovat olleet tuhmia, laiskoja tai rasittavia. Siksi olisikin välttämätöntä, että molemmat vanhemmat ilmaisisivat lapselle selkeästi, että ero ei mitenkään ole lasten aiheuttama, vaan aikuisten välisistä asioista johtuva. Lasten maailma-lehdestä lukemani Marianna Laihon toimittama artikkeli ”Muutama neuvo eroaville” siitä, kuinka lapset kokevat vanhempiensa eron ja millaisia neuvoja vanhempiensa eron kokeneet lapset ja nuoret antaisivat eroaville pariskunnille, herätti minut pohtimaan ja tutkimaan aihetta tarkemmin.Tietoa aiheesta voin tarvita tulevaisuudessa myös omassa työssäni lapsiperheiden parissa, vaikka aiheeseen tutustuinkin opintojeni vuoksi nyt ajankohtaisen perhetyön näkökulmasta.

Eroperheiden määrä on nykypäivänä lisääntynyt. Vanhempien erot ovat myös lasten kehityksen kannalta selkeästi lisääntynyt riskitekijä. Vanhempien ero ei sinällään ole lapselle välttämättä huono asia, etenkin jos perheessä on ollut väkivaltaisuutta ja päihteidenkäyttöä taikka vanhemmilla on ollut pidemmän aikaa hyvin riitaisat välit. Jos lapsen hyvinvointi on eron jälkeen turvattu ja lapsi kokee olevansa molemmille vanhemmilleen edelleen tärkeä, on vanhempien ero lapsen kannalta ehkä ollut parempi ratkaisu kuin eläminen vanhempien jatkuvan riitelyn tai peräti fyysisen väkivallan pelossa. Vanhempien välinen riitaisuus ja vihamielisyys ovat kuitenkin aina riskitekijä lapsen kehitykselle riippumatta siitä, elävätkö vanhemmat yhdessä vai erillään, kerrotaan Väestöliiton perheneuvonnan internetsivuilla perheiden erotilanteista. Vanhemman pitäisi kyetä myös säilyttämään suhde lapsiin sellaisena, että lapset pysyvät lapsina ja heidän asioitaan ja tekemisiään valvotaan ja niistä huolehditaan. Molemmat vanhemmat ovat tärkeässä roolissa suojatakseen lasta eron vaikutuksilta. Kun vanhempi kykenee läheiseen, lämpimään, kuuntelevaan vanhemmuuteen ja käsittelemään eron aiheuttamia kysymyksiä ja tuntemuksia lapsen kanssa, lapsi sopeutuu helpommin vanhempiensa eroon.

Lapsen tarpeisiin vastaaminen saattaa eroprosessinsa kanssa taistelevilta vanhemmilta jäädä kuitenkin huomaamatta. Lapsi ei voi vanhempien ristiriitatilanteissa toimia sovittelijana vanhempiensa välillä sen vaikuttamatta haitallisesti lapsen emotionaaliseen kehitykseen. Erityisen haitallista on, jos lapsi joutuu tämän riitelyn välikappaleeksi tai häntä käytetään vanhempien välisten viestien viejänä. Vaikka erosta ei perheessä lapsen kuullen keskusteltaisikaan, lapsi kuitenkin vaistoaa huonon ilmapiirin. Vanhempien jatkuva riitely vaikuttaa myös lapsen itsetunnon kehitykseen. Lapsi saattaa luulla, että vanhempien riitely ja ero on hänestä johtuvaa. Lapsi saattaa myös herkästi syrjäyttää omat tunteensa ja pyrkiä miellyttämään vanhempiaan, jotta jatkuva riitely loppuisi. Eron toista osapuolta ei saisi myöskään mustamaalata lapsen kuullen, sillä lapsi kokee herkästi haukkumisen kohdistuvan itseensä, artikkelissa mainitaan. Ei ole myöskään hyvä, jos lapsi kokee, ettei hänellä olisi oikeutta ja lupaa tavata tai ajatella tai muutoin pitää yhteyttä toiseen vanhempaansa.

Vaikeassakin erossa vanhempien pitäisi yrittää erottaa vanhemmuus ja parisuhde, muistuttaa Lasten maailman artikkelissa haastateltu Mannerheimin Lastensuojeluliiton ”Lapsi ja ero” - hankkeen projektityöntekijä Marja Olli, sillä vanhemmuus ei lopu vaikka parisuhde loppuisikin. Ero saattaa tulla toiselle osapuolellekin yllätyksenä ja jätetyksi tuleminen saattaa vanhemmalle olla hirveä isku. Vaikka vanhemmat olisivatkin eronneet yhteisestä sopimuksesta, vanhempi käy läpi monenlaisia tunteita oman eroprosessinsa kautta. Tällöin vanhemman voi olla vaikea hillitä sekavia tunteitaan. Eron jälkeen vanhemmat ovat myös kovilla sopeutuessaan elämään yksin ja selviämään vanhemmuuden hoitamisesta yksin käytännön toimissa. Voi käydä niin, että vanhempien voimat eivät riitä omaan erosta selviämiseen, arjen käytäntöjen pyörittämiseen, työhön ja vanhempana toimimiseen. Vanhempien uupuminen voi varsinkin pitkään jatkuessaan rasittaa ja haitata lapsen kehitystä. Eronneille onkin yleensä hyvin tarjolla vertaistukiryhmiä ja kahdenkeskistä keskusteluapua erosta toipumisen avuksi. Artikkelissa painotetaankin, että kun vanhempi on purkanut henkistä painolastiaan muualla, jaksaa hän paneutua lastensa asioihin paremmin ja kannustetaan eroavia vanhempia ja perheitä hakeutumaan herkästi ennalta ehkäisevän tuen piiriin. Ero lapsiperheessä vaatii vanhemmilta hetkeksi omien ristiriitojen sivuun siirtämistä, keskusteluvalmiutta, hyvää tiedonkulkua ja sopimuksista kiinni pitämistä, jotta lapsen etu tulisi huomioitua ja toteutuisi vanhempien erosta huolimatta. Lapsen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että eron jälkeen vanhempien kohtaaminen ja riittävä yhteydenpito lapsen asioissa olisi itsestään selvää molemmille vanhemmille.

Erotilanteissa myös perhetyö ja perhetyöntekijän apu voi olla yksi ratkaisu perheen hankalassa elämäntilanteessa, jolloin turvataan tai ainakin helpotetaan perheen jaksamista vaikean vaiheen läpi. Erotilanteessa usein toinen vanhempi muuttaa yllättäen pois perheen yhteisestä kodista. Tämä jo itsessään aiheuttaa lapsille mieltä askarruttavia kysymyksiä ja pahaa oloa. Jätetty vanhempi saattaa myös mennä shokkiin, ahdistua tai masentua, jolloin hän ei pysty huolehtimaan lasten hyvinvoinnista. Lapsi saattaa tällöin joutua ottamaan myös ns. aikuisen aseman perheessä ja alkaa herkästi hoitaa erosta toipuvaa vanhempaa ottaen harteilleen liikaa vastuuta ja syrjäyttäen omat tarpeensa. Eronneen pariskunnan välit saattavat olla pitkäänkin tulehtuneet ja lähteneen vanhemman yhteydenpito muuhun perheeseen saattaa pysähtyä ainakin joksikin aikaa ennen kuin lasten huoltajuudesta ja käytännön asioista, kuten elatusmaksuista ja lapsen asumisjärjestelyistä toisen taikka kummankin vanhemman luona saadaan sovittua. Omassa vaikeassa elämän tilanteessa saattaa vanhemman olla vaikea huolehtia lasten arjen sujumisesta, koulunkäynnistä, harrastuksista, ruuan laitosta ja kodin perussiisteydestä. Tällaisissa tapauksissa perhetyöntekijän apu on omiaan helpottamaan perheen arkea ja ylläpitämään lapsille tuttuja arjen rutiineja. Perhetyöntekijän apu vaikka vain esimerkiksi ruuanlaitossa, pyykkihuollossa tai lasten läksyjenteossa auttavat vanhempaa jaksamaan, mutta antavat myös lapsille turvallisuuden tunteen siitä, että apua löytyy ja vaikeasta tilanteesta on mahdollista selvitä.

Arjen rutiinien ja säännöllisyyden jatkuminen on tärkeää, vaikka perheessä onkin tapahtunut monelle perheenjäsenelle pahaa oloa aiheuttaneita perustavanlaatuisia muutoksia. Arjessa auttamisen lisäksi perhetyöntekijän tarjoama keskusteluapu on erittäin tärkeää niin vanhemman kuin lastenkin kannalta. Tarvittaessa perhetyöntekijä voi ohjata perheen myös erityisemmän tuen piiriin ja ainakin kertoa mahdollisista tarjolla olevista palveluista ja tuen hakemisesta tarpeen mukaan. Perhetyötä voidaan käyttää myös lastensuojelun tukitoimena, jolloin perheen lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi annetaan perheessä apua ja tukea arjen sujuvoittamiseksi. Perhetyöntekijät ovat salassapitovelvollisia asiakasperheitä koskevissa asioissa, mutta myös lailla määrättyinä ilmoitusvelvollisia huomatessaan asiakasperheissään lastensuojelun tarvetta.

Väestöliiton perheneuvonnan mukaan lapsen kannalta vanhempien eron neljä keskeisintä haitallista tekijää ovat toisen vanhemman poissaolo lapsen jokapäiväisestä elämästä, vaikeutunut lapsi-vanhempi-suhde, taloudellisen tilanteen heikentyminen ja vanhempien keskinäinen riitaisuus. Lapsellakin voi mennä eron jälkeen hyvinkin vuosi tai pari uuteen perhetilanteeseen sopeutumiseen. Yhtäkkinen vanhemman poistuminen lapsen elämästä lisää lapsen kokemaa stressiä. Uusien käytäntöjen luominen ja opettelu on myös lapsen voimia koettelevaa. Kun lapselle tulee kaksi kotia, täytyy kaikki totutut tavat ja aikataulut muuttaa. Vie aikaa, ennen kuin toimivat käytännöt löytyvät ja asettuvat osaksi lapsen arkipäivää. Lasta rasittaa myös isän tai äidin uuden kumppanin ilmaantuminen kuvioon. Lapselle pitäisi antaa aikaa sopeutua eron aiheuttamaan muutokseen, eikä tuoda hänen elämäänsä lisää muutoksia turhan nopeasti. Lapsen kannalta olisi parempi, jos hän saisi rauhassa luoda tapaamiskäytännöt muualla asuvan vanhemman kanssa ilman, että hänen täytyy samanaikaisesti tutustua uuteen vieraaseen aikuiseen vanhempaa tavatessaan.

Myös lapsen persoonallisuus ja temperamenttipiirteet listataan väestöliiton sivuilla tekijöinä, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, miten rasittavaksi ero lapselle muodostuu. On havaittu, että lapset yleensä sopeutuvat elämän muutoksiin eri tavoin. Osa lapsista sopeutuu vanhempiensa eroon pääsääntöisesti hyvin, mutta lapsille, joilla on hitaasti tai vaikeasti muutoksiin sopeutuva temperamentti, vanhempien ero on erityisen suuri rasitus.  Lapsella voi olla muitakin yksilöllisiä ominaisuuksia, esimerkiksi vamma, sairaus tai oppimisvaikeus, joiden takia hän tarvitsee tavallista enemmän molempien vanhempiensa jatkuvaa tukea. Eron jälkeen yhden vanhemman perheessä lapsen tarvitsemaa tukea voi olla vaikeampi saada ja siitä aiheutuu lapselle ylimääräistä stressiä. 

Erotilanteessa ja vanhempien eron jälkeen lasta suojaa erityisesti se, jos vanhempi kykenee läheiseen vanhemmuuteen ja pystyy käsittelemään eron aiheuttamia tunteita lapsen kanssa. Lisäksi lasta auttaa vanhempien lisäksi muut läheiset ihmissuhteet. Mitä useammat tärkeät ja läheiset ihmissuhteet eron yhteydessä katkeavat tai heikkenevät, sitä suurempi rasite se lapselle on. Jos lapsi joutuu eron seurauksena menettämään myös läheisiä ystäviään, koulu- tai päivähoitokavereitaan, tuttuja hoitajia tai opettajia sekä toisen suvun isovanhempia ja muita läheisiä sukulaisia, kasvaa eron rasittavuus. Lapsen selviytymistä erosta auttaa, jos hänellä on hyvät, läheiset ja jatkuvat suhteet johonkin tai joihinkin muihin ihmisiin vanhempien ja sisarusten lisäksi. Usein tällaisina voivat toimia isovanhemmat, mutta myös pitkäaikainen hoitaja, opettaja tai myös perheessä apuna käyvä perhetyöntekijä voi olla lapselle tärkeä tukihenkilö. Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää madaltaa perheiden kynnystä tiedustella ulkopuolisen avun saamista lasten ja perheen arjen ylläpitämisessä vaikeissa elämäntilanteissa.

Perhetyö palveluna on tarkoitettu perheille kaikissa niissä tilanteissa, kun arjen pyörittäminen osoittautuu hankalaksi eikä perheellä ole riittävää tukiverkkoa tueksi vaikean tilanteen läpikäymiseen. Kun esiintyy mahdollisia riskitekijöitä perheen ja lasten hyvinvointia uhkaamaan, perhetyöntekijä voi myös omalta osaltaan tarjota tukea vanhemmalle sekä lapselle lämpimän ja turvallisen aikuiskontaktin olemalla läsnä, kannustamalla sekä tarjoamalla aikuisen turvaa, välittämistä, rajoja ja huolenpitoa lapsen mullistuneeseen elämäntilanteeseen. Perhetyöntekijän kanssa lapsi voi myös käsitellä vanhempien eron pintaan nostattamia tunteita keskustellen tai esimerkiksi aikuisen kanssa leikin tai piirtämisen kautta tilannetta käsitellen, etenkin jos vanhemmalla on omassa eroprosessissaan vaikea lapsen kanssa tapahtunutta käydä läpi. Myös lasten reaktiot vanhempien eroon voivat vaihdella erittäin paljon lapsen iän, sukupuolen ja luonteen mukaan. Jotkut lapset reagoivat selkeästi ja avoimesti kysellen, protestoiden, itkien tai muuten mielipahansa ilmaisten. Toiset lapset taas kieltäytyvät puhumasta ja vetäytyvät omiin oloihinsa. Myös käytöshäiriöitä ja uhmakkuutta sekä rajojen koettelua voi esiintyä. Lapsen reagointitavasta riippumatta on syytä muistaa, että jokaiselle lapselle vanhempien ero on iso asia, johon sopeutuminen vie pitkän aikaa. Myöskin lasten vastaanottokyky on rajallinen ja siksi on syytä kertoa aluksi vain keskeisistä edessä olevista muutoksista ja vastata lasten mahdollisiin kysymyksiin, kuunneltava herkällä korvalla lasten kommentteja ja kysymyksiä silloinkin kun ne ovat aikuisista kiusallisia.

 

Ero on aikuisellekin yksi elämän kovimmista koettelemuksista ja on yleistä, että eroon liittyen tulee aikoja, jolloin aikuisellakin on tekemistä oman jaksamisensa kanssa. Eron jälkeen vanhempana on pyrittävä käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja jaksaa elämää eteenpäin. Jos omat voimat ja keinot tuntuvat loppuvan, on tärkeätä hakea apua omaan oloon ja vanhemmuuteen muualta. Tiedotusta erilaisista lapsiperheiden palveluista ja tukimuodoista olisi lisättävä, jotta perheet ymmärtäisivät paremmin mahdollisuuden kääntyä yhteiskunnallisten tukipalvelujen puoleen. Näin tarjolla oleva tuki voitaisiin paremmin kohdentaa sitä tarvitseville.

Perhettä kohdanneesta vaikeasta elämäntilanteesta on myös hyvä kertoa muille lasta lähellä oleville, vaikka ero onkin perheen ja parin keskinäinen asia, kuten opettajille ja hoitajille. Näin he voivat seurata lasta koulun tai päivähoidon arjessa, tukea häntä tarvittaessa ja ymmärtää paremmin, miksi lapsen käyttäytyminen tai suoritustaso saattaa muuttua selvästi entiseen verrattuna. He voivat olla pitemmän päälle myös apuna sen ratkaisemisessa, tarvitseeko lapsi erityistukea vanhempiensa erosta yli pääsemiseksi ja omalta osaltaan olla osana perheen ja lapsen tukiverkostoa sekä tarjota omaa osaamistaan osana moniammatillista työryhmää lapsen kasvun ja kehityksen sekä hyvinvoinnin tukemiseksi. Lisäksi tukea ja tietoa mahdollisiin lapsiperhettä koskettaviin vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyen perheet saavat muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliiton, Väestöliiton sekä Ensi- ja turvakotien liiton neuvontapalveluista, lasten- ja perheneuvoloista sekä perhetyön apua arkeen voi tiedustella oman kotikunnan sosiaalitoimesta.

Lähteet:

”Muutama neuvo eroaville”, Lastensuojelun keskusliiton kuukausijulkaisu Lasten maailma(5/2016)

www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/pienten_lasten_vanhemmat/lapsi_ja_ero

LAULULEIKKEJÄ PERHETUVALLA

Viime viikolla aloitin kevään viimeisen lisäopintoihini liittyvän työharjoittelun paikkakuntamme Perhekeskuksen perhetyöntekijöiden matkassa. Opintojaksolla tutustutaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja hänen perheensä tukemiseen ja tämän harjoittelun aikana pääsen osallistumaan ennaltaehkäisevän perhetyön toteutukseen sekä saan osaltani opiskelijan asemassa myös auttaa perheitä ja tukea erilaisten lapsiperheiden jaksamista arjessa kotipalvelun ja perhetyön myötä. Lapsiperheiden kotona annettava arjen apu eli kotipalvelu ja perhepalveluiden perhetyö ovat osaltaan myös ennaltaehkäisevän lastensuojelun muotoina merkittävässä asemassa tukemassa lapsiperheiden arjen sujumista erilaisissa elämäntilanteissa.

Perhekeskuksen toimintaan kuuluvat myös keskiviikkoisin järjestettävä lapsiparkki lyhytaikaiseen lastenhoidon tarpeeseen kotihoidossa oleville alle kouluikäisille lapsille sekä perjantaisin kaikille lapsiperheille avoin Perhetupa, jossa vanhemmat voivat tavata muita vanhempia vertaistuen ohella ja lapset saavat leikkikavereita sekä ikäistään vertaiskontaktia. Perhetyöntekijät ovat perhekahvilatoiminnassa paikalla huolehtimassa käytännönjärjestelyistä ja tarjoamassa keskusteluapua tai palveluohjausta tarpeen mukaan.

Alkuviikko oli meillä tottakai alkuun tutustumista puolin ja toisin, mutta jo perjantaiksi minua pyydettiin vetämään Perhetuvan ohjelmaan kirjattu laululeikkihetki ja minähän tein mielelläni työtä käskettyä. Laululeikkihetkeen valitsin mukavia keväisiä eläinlauluja leikkeineen, jotka ovat hyvin sovellettavissa eri-ikäisille leikkijöille, sillä en yhtään etukäteen tiennyt paikalla olevien ikää enkä lukumäärää. Kukin lapsi vuorollaan sai kurkistaa "runoreppuuni", josta tällä kertaa löytyi siis eläimiin liittyviä laululeikkejä. Lauluja olin valinnut sattumalta juuri niin monta kuin hetkellä oli tuolloin mukana lapsia tavoitteena soveltaa leikkejä lasten ikätason ja jaksamisen mukaan lennossa. Haastetta yhteisen hetken toteutukseen toi kuin toikin leikkijöiden ikäjakauma, joka oli noin 9kk:n ikäisestä pian neljä-vuotiaaseen.

Mukava yhteinen hetki aloitettiin kuitenkin loruleikillä "Tap-tap- taputan, käsilläni taputan ja kun loppuu taputus...", jonka myötä sain yleisön mielenkiinnon herätettyä. Ensimmäiseksi repusta nostettiin Karhunpoikien marssi, jota lauletaan kaikille tutun "Yksi pieni elefantti marssi näin"-laulun sävelellä ja leikitäänkin myös. Laululeikkipiirin isoimmilla "karhunpojilla" oli vielä ilmeisesti talviunilta unihiekkaa silmissä, sillä kukaan ei oikein jaksanut osallistua leikkiin. Välillä niinkin voi sattua, joten siirryttiin nopeasti seuraavaan leikkiin, joka oli myös tuttu "Hämä-hämä-häkki" hiukan uudella twistillä eli parilla lisäsäkeistöllä maustettuna. Erään pienen tyttösen ilme oli näkemisen arvoinen, kun laulu ei päättynytkään siihen totuttuun ensimmäiseen säkeistöön vaan jatkui ja jatkui peräti kahden lisäsäkeistön verran! 

Sitten leikittiin kahta perinneleikkeihin kuuluvaa leikkiä: "Pikkulintu lentää", jota voi isommat leikkiä liihottelemalla tilassa ja haukan tullessa juosta pesään eli oman äidin syliin turvaan ja pienempiä äidit lennättivät ilmassa ja nappasivat sitten vauvan kainaloonsa haukkaa piiloon ja "Huu-sai-sai", joka kertoo piiloon menevästä pupusta ja, joka on helppo myös soveltaa pienemmille sylissä leikiteltäväksi. Lopuksi leikittiin vielä vekkulia sammakkoa. Laululeikkihetki päätettiin sulkemalla soittorasia eli tutulla loppulaululla.

Oli oikein hauskaa nauttia mukavasta laululeikkihetkestä ja huomata, että "tatsi" on edelleen tallella, vaikken hetkeen olekaan näin opintovapaalla lapsiryhmille varsinaista leikkitoimintaa vetänytkään.

ÄIDILLE IHANIA KAKKUJA ASKARRELLEN JA LEIPOEN!

Äiti leipoo hymyellen.

Kelle leivot, äiti, kellen?

Vielä kysyt - kelles muille:

pienoisille piimäsuille.

Kätken kakkuun kaipausta,

sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran -

toinen teille leipoo kerran.

Äidin kakku makeaisin,

sitä ah, jos aina saisin.

-Immi Hellén-

Äitienpäivän kunniaksi voi korttiin askarrella ihanan herkullisen kermakakun makealla mansikkakruunulla! Tähän askarteluun käytettiin kakkupaperia ja erilaisia kuviopapereita sekä koristeeksi tarraliimalla varustettua pitsiä, satiininauhaa ja kuviollisia teippejä. Mansikka on askartelutarvikelaatikosta löytynyt valmis huopakoriste, mutta senkin voi askarrella itsekin kartongista kakun koristeeksi. Kakun kerroksia varten leikataan kuviopapereista erikokoisia suorakaiteen muotoisia paloja ja liimataan päällekkäin isoimmasta pienempään ensin liimatun kakkupaperin päälle pohjakartongille. Kakku koristellaan teipeillä, pitsiä ja nauhoja liimaamalla kerrosten väliin. Koristelussa voi myös käyttää mielikuvitustakin ja käyttää vaikka paljettela, nappeja, kimalletta... Kakulle voi myös leikata vielä kakkulautasen. Jämäpaloista tehtiin vielä pari suloista muffiniakin. 

Äideille tarjottiin tänä äitienpäivänä ihan oikeaa, syötävää kakkuakin: Makeaa marenkikakkua eli ihanaa Pavlovaa ensimmäisten mansikoiden kera. Kakku on helppoa tehdä myös lasten kanssa, sillä ei ole pelkoa, että valkuaisia tulisi vaahdotettua liikaa ja täytteetkin saa lisätä mieluummin krouvisti kuin tarkasti siloitellen. Ja pohjakin saa mielellään olla yksilöllisen muotoinen, vaikka sille malliympyrä piirretäänkin.

Tarvitaan:

4 kananmunan valkuaista

ripaus suolaa

4dl sokeria

1tl etikkaa

1tl vaniljasokeria

2dl kuohukermaa

hilloa ja marjoja

Vatkaa valkuaiset käsivatkaimella kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää valkuaisvaahtoon vähitellen hyvin vatkaten. Lisää vielä tilkka etikkaa. Piirrä leivinpaperille lautasen avulla ympyrä ja levitä marenkivaahto kakkupohjaksi ympyrään paksummin reunoille, niin että pohjan keskelle jää kuoppa täytettä varten. Leivinpaperin kostuttaminen ennen vaahdon levittämistä voi helpottaa kakkupohjan irrottamista paiston jälkeen. Paista uunissa 100 asteessa puolitoista tuntia. Anna jäähtyä ritilän päällä. Siirrä jäähtynyt pohja tarjoilualustalle. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta halutessasi vaniljasokerilla. Levitä pohjan kuoppaan hilloa ja kermavaahto hillon päälle. Koristele marjoilla. 

Herkku vei todella melkein kielen mennessään!