LEIKIN TEORIAA

LEIKIN HISTORIAA

Leikkiä ja leikkivälineitä on ollut olemassa lähes koko ihmisen historian ajan. Leikkiminen on aina ollut lapselle luonnollista toimintaa ja kautta aikain lapset ovat kerääntyneet yhteen leikkimään. Ennen 1800-luvun puoliväliä lasten leikkiin ei kuitenkaan kiinnitetty juuri huomiota. Lapsilla ei ollut omia leikkipaikkoja, vaan he leikkivät missä milloinkin, jopa kaduilla ja katuojissa. Yleisesti leikki miellettiin lapsen työnä. Sitä pidettiin aikuisten töiden jäljittelynä ja korostettiin leikin  tarkoitusta kasvattaa lasta aikuisuuteen.

Luokkaerojen aikana lasten leikki ja leikkivälineiden saatavuus on ollut myös vahvasti sidoksissa perheen taloudelliseen asemaan ja yhteiskuntaluokkiin. Työläisten parissa ja maaseudulla lapset joutuivat osallistumaan perheen elannon hankkimiseen eikä leikille jäänyt liiemmälti aikaa. Lelut olivat yksinkertaisia ja itse tehtyjä. Kun taas rikkaan yläluokan perheillä oli varaa hankkia kalliita tuontileluja ja lapsilla oli enemmän vapaa-aikaa leikkimiseen.

Kuitenkin jo 1700-luvulla Jean-Jacques Rousseu (1712-1772) kiinnitti ensimmäisen kerran huomiota leikin merkitykseen lapsen kehityksessä. 1800- luvulla kaupungistumisen myötä mm. erilaiset tautiepidemiat levisivät ahtaissa asuinoloissa eikä kaduilla leikkiminen ollut enää turvallista. Samaan aikaan maailmalla heräsi kiinnostus lapsen kehityksen laajempaan tutkimiseen. Lapsuus haluttiin nähdä ainutlaatuisena aikana ja myös leikin merkitys lapsen kehitykselle alkoi kiinnostaa tutkijoita. 

Lopulta lapsille päätettiin ruveta rakentamaan myös puistoja, omia paikkoja, joissa he kuitenkin olisivat poissa aikuisten tieltä. Rousseaun oppien mukaan lapsen tuli leikkiä itsensä vuoksi ja senpä vuoksi ensimmäisten leikkipuistojen tarkoituksena olikin edistää lapsen fyysistä, motorista ja moraalista kehitystä, joskin puistot yleensä rakennettiin vieläkin pääasiassa koristeiksi.  Mm. lastentarha-aatteen isä Friedrich Fröbel (1782-1852) pohti myös leikin merkitystä. Fröbelin mielestä olennaista oli se, että leikissä lapsi oppii ja leikin sekä leikkipaikkojen tulee olla lapsen kehitystä eri osa-alueilla kehittäviä. Mutta kuitenkin vain hyvin pieni osa lapsista pääsi hyötymään näistä alkeellisista yrityksistä rakentaa lapselle suotuisa kasvu-ja leikkiympäristö, sillä varsin yleisenä vallitsi näkemys lapsesta pienenä aikuisena, ja mm. lapsityövoiman käyttö oli yleisesti sallittua.

1900-luvun puolella psykoanalyyttisen suuntauksen vahvistuttua leikkiä alettiin pitää kokonaisvaltaisesti persoonallisuutta kehittävänä tekijänä. Psykoanalyytikot, kuten Erik Erikson ja Anna Freud, mielsivät leikin terapeuttiseksi ja leikissä lapsi saisi siis ilmaista tunteitaan, irtautua todellisuudesta ja samalla muokata sitä itselleen sopivaksi.  1950-luvulla tutkija Piaget liitti leikin lapsen älykkyyden kehitykseen ja korosti, että lapsen ajattelun kehitykselle on eduksi, jos lapsi saa mahdollisuuksia tutkia ja muokata ympäristöä mahdollisimman konkreettisissa oloissa toimien. Lapsen leikki alettiin myös pian mieltää lapselle kuuluvana vapaa-aikana, lapsen oikeutena. 

Nykypäivään tullessa leikkiä pidetään keskeisenä asiana lapsen elämässä ja ymmärretään, että lapsen oppiminen rakentuu pitkälti sen varaan. Tiedostetaan, että leikillä on ratkaiseva merkitys lapsen koko terveelle kehitykselle ja itsetietoisuudelle. Leikkiä pidetään välttämättömänä lapsen fyysisen, sosiaalisen, emotionaalisen ja kognitiivisen kehityksen kannalta. 

Myös lelujen sarjatuotanto ja kalliiden muotilelujen kopiointi ovat mahdollistaneet lelujen saatavuuden kaikille lapsille. Nykypäivänä on myös oivallettu, että lapsi tulisi ottaa huomioon leikkeineen jo asuinaluesuunnittelussa, ei ainoastaan erillisissä puistoissa, jotka ovat myös  aikaa myötä monipuolistuneet tukemaan lasten tarpeita monipuolisesti. Nykypäivänä on myös tiedostettu lasten omat mielipiteet ja mahdollistettu myös lasten osallistuminen leikkiympäristöjensä suunnitteluun.

LEIKIN MERKITYS LAPSEN KASVULLE JA KEHITYKSELLE

Nykypäivänä leikki siis mielletään lapsen kehitykselle erittäin tärkeäksi seikaksi ja korostetaan leikin myös olevan mielihyvänsävyistä toimintaa ilman varsinaista hyötytarkoitusta. Se on lapsen ominta toimintaa ja arvokasta sellaisenaan. Nykyään myös ajatellaan, että leikki on lapsen luontainen tapa oppia. Sen avulla lapsi tutustuu ympäristöönsä ja opettelee uusia asioita.  Leikin kautta lapset käsittelevät ja elävät  vuorovaikutussuhteita, tunteita ja toimintatapoja, joita he ovat itse kokeneet, kuulleet ja nähneet.

Leikki on lapsen persoonallisuuden kehityksen ja minäkuvan muodostumisen kannalta keskeistä. Lapsi oppii asioita leikkimällä, tekee leikkiessään havaintoja  itsestään sekä rakentaa omaa identiteettiään ja minäkuvaansa. Leikki vahvistaa lapsen luottamusta itseensä, sillä leikin kautta lapsi saa tietoa omista tiedoistaan, taidoistaan ja vahvuuksistaan. Lapsi saa leikeistään onnistumisen elämyksiä, mutta toisaalta kokee myös pettymyksiä ja epäonnistumisia sekä oppii näin käsittelemään erilaisia tunteita. Lapsi voi myös leikkiessään työstää pelkojaan, ahdistustaan ja suruaan, mutta myös iloa ja rakkautta.

Lapsi ei voi kehittyä ilman sosiaalisia kontakteja. Kohdatessaan leikissä toisia leikkijöitä hän saa kokemuksia omien tunteidensa ja toimintansa vaikutuksesta muihin ja päinvastoin. Leikkiä ei voi myöskään syntyä ilman kokemuksia ympäristöstä. Lapsi havainnoi ympäristöään sekä aikuisten ja muiden lasten tekemisiä ja ottaa niistä aineksia leikkiinsä. Leikissä lapsi saa myös kokemuksia yhteistoiminnasta. Lasten on kyettävä sopimaan yhteiset säännöt, jaettava roolit ja sovittava leikin eteneminen sekä kuviteltujen esineiden merkitys. Leikissä lapsi saa myös tärkeitä kokemuksia ristiriitojen ratkaisusta ja toisen huomioon ottamisesta. Usein lapset kykenevät leikeissä korkeammantasoiseen sosiaaliseen toimintaan kuin leikin ulkopuolella: he esimerkiksi sopivat konflikteja keskustelemalla, noudattavat käyttäytymissääntöjä ja käyttävät kirjakieltä.

On tärkeää antaa lasten käyttää leikeissään monipuolisesti erilaisia välineitä ja materiaalieja, sillä lapsi harjoittelee mm. omatoimisuutta, silmän ja käden yhteistyötä sekä hienomotorisia taitoja kuin huomaamattaan leikeissään esim. pukemalla päälleen roolivaatteita, pukemalla nukkeja, leikkimällä autoilla, rakentelemalla palikoilla ja legoilla sekä käyttämällä erilaisia leikissä tarvittavia välineitä. Leikissä lapsi oppii myös huomaamattaan oikeita työtapoja ja työvälineiden käyttöä aikuisen esimerkin ohjaamana. Toisaalta taas leikit monipuolistuvat, kun lapset näkevät aikuisen työntekoa ja osallistuvat siihen. Lapsi myös muuntaa usein annetun työtehtävän, esimerkiksi vaikkapa pölyjen pyyhinnän, leikiksi tai tuo siihen mukanaan leikin elementtejä.

Oppimisessa on olennaista oppijan omat pyrkimykset ja oma mielenkiinto oppimiseen. Lapsi oppiikin parhaiten leikissä, joka on hänen omaehtoista ja itseluotua toimintaa konkreettisissa tilanteissa. Leikkiä voidaan kuitenkin myös käyttää keinona opettaa lapsille erilaisia asioita. Ns. didaktisissa leikeissä yhdistetään aikuisen etukäteen määrittelemät tavoitteet ja sisällöt lasten innokkuuteen ja luovuuteen kehittää leikkiä ja mahdollistaa leikin kautta oppiminen.

AIKUINEN LAPSEN KEHITYKSEN TUKIJANA LEIKISSÄ

Leikki voi olla lapsen vapaata leikkiä tai aikuisen ohjaamaa ja mallittamaa leikkiä. Aikuisen tehtävä leikin tukemisessa on tarjota lapselle mahdollisimman monipuolinen ympäristö leikin mahdollistajaksi. Aikuisen tulee järjestää lapsen leikille suotuisat olot varaamalla leikille riittävästi aikaa päiväjärjestykseen, tarjoamalla sopivat ja motivoivat leikkiympäristöt sekä lapsen ikä- ja kehitystasolle tarkoituksenmukaisia ja turvallisia leikkivälineitä. Aikuisen vastuulla on myös ryhmässä vallitseva ilmapiiri ja turvallisen, hyväksyvän ja kaikkia ihmisiä kunnioittavan tunnelman luominen.

Alle kolmevuotias tarvitsee usein aikuista leikkikaveriksi sekä opastamaan leikkivälineiden käytössä ja leikin kehittelyssä. Yli kolmevuotiaat pystyvät yleensä luomaan leikkinsä itse. Aikuisen tuleekin tällöin välttää turhaa puuttumista lasten leikkiin. Lasten leikki antaa aikuiselle tilaisuuden seurata ja havainnoida lapsia yksilöinä ja ryhmänä. Tällöin saadaan arvokasta tietoa lapsen kehityksestä sekä tietoa lasta kiinnostavista asioista, joita voi hyödyntää ohjatun leikin ja toiminnan suunnittelussa sekä toteutuksessa.

LEIKIN MUODOT JA LAJIT

Luokitteleminen auttaa aikuista hahmottamaan erilaisia leikkejä ja seuraamaan lapsen leikin ja leikkitaitojen kehittymistä. Leikin muotoja ovat yksinleikki, rinnakkainleikki ja yhteisleikki. Lapsen leikki kehittyy yksinkertaisesta esine- ja yksinleikistä rinnakkainleikkiin ja edelleen monimutkaisempaan yhteisleikkiin, jossa vuorovaikutuksessa muiden kanssa sovitaan rooleista ja leikin säännöistä. Leikki kehittyy harjoitteluleikistä symbolileikkiin ja edelleen asteittain eritasoisiin roolileikkeihin (roolileikki yksin 2v., roolileikki rinnakkain 3v. yhteinen roolileikki 4v. ja yhteisen roolileikin vahvistuminen 5-6v.) ja yltää lopulta moniulotteisempiin sääntöleikkeihin.

Lapsen ensimmäiset leikit ovat toimintaleikkejä, joissa vauva askaroi esimerkiksi käsiensä ja jalkojensa kanssa. Varsinainen esineleikki saa alkunsa kun vauva alkaa hallita silmän ja käden yhteistoiminnan, mikä mahdollistaa tarttumisliikkeen. Lapsi tutkii esineitä ja saa eri aistien kautta kokemuksia niiden ominaisuuksista. Lapsen tulee myös antaa tutkia ympäristöään aikuisen valvonnan alaisena.

Toisella ikävuodella lapsen esineleikki alkaa eriytyä ottamaan huomioon leikkikohteen erityisominaisuuksia ja käyttötapoja. Leikit ovat lyhytkestoisia. Lapsi tarvitsee konkreettisia asioita esittäviä leluja leikkinsä mahdollistamiseen, sillä lapsen mielikuvitus on vielä kehittymätön. Lapsi ei vielä osaa esim. keittää perunoita leikisti vaan tarvitsee leikkikattilaansa leikkiperunoita tai hän ei osaa vielä kuvitella keppiä esimerkiksi ongeksi. Esineen korvaaminen toisella esineellä, esim. sama palikka voi ensin toimia autona ja myöhemmin ruokana kotileikissä, kehittyy lapsille toisen ikävuoden loppuun mennessä.  Selvemmäksi ja tavanomaisemmaksi se kehittyy kolmannen ja neljännen ikävuoden aikana, jolloin lapsi kykenee korvaamaan esineen pelkällä mielikuvituksella. Esimerkiksi lapsi nauttii aikuisen työtehtävien matkimisesta ja tarvitsee kussakin leikin kehitysvaiheessa tarkoitukseen soveltuvia leikkivälineitä. Esimerkiksi lapsi tarvitsee aluksi leluimurin voidakseen jäljitellä vanhemman imurointia, myöhemmin tarkoitukseen sopii esimerkiksi mikä tahansa keppi ja lopulta lapsi kykenee mielikuvituksensa varassa imuroimaan kuvitteellisella imurilla.

Vähitellen lapsi alkaa tehdä tuttavuutta toisiin lapsiin. Lapsi seuraa usein toisen lapsen tekemisiä ja tekee itse samoin. Rinnakkaisleikissä lapset leikkivät omaa leikkiään toisen lapsen läheisyydessä mahdollisesti samoilla leluilla. Tässä vaiheessa lasten vuorovaikutus liittyy usein esineisiin ja lapsi saattaa ottaa itseään kiinnostavan esineen surutta toiselta ja saa näin kokemuksia omista ja toisen tunteista sekä aikuisen opastuksella opettelee näissä tilanteissa sosiaalisen elämän pelisääntöjen alkeita.

Rakenteluleikissä, joka lasketaan myös esineleikkiin, lapset käyttävät monenlaisia valmiita ja itse valmistetuja materiaaleja ja harjaannuttavat näin luovasti hienomotorisia taitojaan. Rakenteluleikissä motiivina on usein valmis lopputulos, esimerkiksi palikoista rakennettu torni, hiekasta tehty linna tai hiekkakakut, lumesta tehty lumiukko tai erilaisista materiaaleista rakennettu monimuotoinen kaupunki tai vaikkapa risumaja.

Roolileikit ovat lasten luovaa toimintaa. Niissä lapsi tulkitsee elämää omalla tavallaan ja omaksuu leikkiinsä jäljiteltävän roolihenkilön ominaisuuksia (esim. lapsen roolihahmon teoissa ja puhetavassa voi olla nähtävissä vaikkapa oman äidin identiteettiä ja piirteitä toimintatavoissa). Aluksi lapset leikkivät roolileikkejä enemmänkin rinnakkaisleikkinä eivätkä vielä ymmärrä eri roolien yhteyttä toisiinsa eli roolien sosiaalisia suhteita. Jotain hahmoa voidaan pitää jopa niin tärkeänä, että lasten voi olla vaikea sopia rooleista, koska kaikki saattavat haluta olla pääroolissa, esim. äitinä ja usein lasten leikissä voikin tällöin olla useita äitejä eivätkä lapset koe siinä leikin kannalta ongelmaa.  

Roolit kehittyvät vastavuoroisemmiksi 4-5-vuotiaana, mikä on kiihkeintä roolileikkiaikaa ja usein samaistutaan roolihahmoihin. Tällöin roolit alkavat myös täydentämään toisiaan, esimerkiksi leikissä esiintyy äiti ja lapsi, kauppias ja ostaja tai poliisi ja rosvo. Roolileikki voi myös olla toiminnallista ilman vastakkainasettelua, esim. palomiehet sammuttamassa yhdessä tulipaloa tai poliisit ajamassa takaa kuvitteellista rosvojoukkoa. Leikit alkavat olla hyvin mielikuvituksekkaita ja pitkäkestoisia sekä saattavat jatkua keskeytyksen jälkeenkin.

Roolileikeissä on tärkeää myös roolitunnusten merkitys ja lapset ottavat niihin vaikutteita ympäristöstään. Roolin tunnukseksi saattaa riittää vaikkapa pelkkä hattu tms. asuste tai esine. Lapset pukeutuvat myös mielellään esimerkiksi rooliasuihin ja vaikkapa aikuisten vaatteisiin. 

Näytelmäleikkeihin lapset ottavat vaikutteita usein kirjallisuudesta tai kokemistaan oikeista esityksistä, esim. teatteriretket ja konsertit. Lapset saattavat aivan spontaanisti esittää omia pienoisnäytelmiään. Lapsille voi myös järjestää pienimuotoisia teatteriesityksiä myös kotona ja hoidossa välillä pelkästään aikuisten esittäminä ja välillä taas lasten esityksinä sekä keskustella näytelmän ja roolien henkilöiden ominaisuuksista. Näytelmätyyppisen roolileikin eli draaman avulla voidaan harjoitella myös erilaisten tunteiden työstämistä ja ristiriitojen ratkaisua.

Didaktiset leikit ovat oppimistarkoitusta varten suunniteltuja ja kehitettyjä leikkejä ja tällöin leikkiä voidaan käyttää keinona opettaa lapsille erilaisia asioita. Oppimisessa on olennaista oppijan omat pyrkimykset ja oma mielenkiinto oppimiseen. Lapsi oppiikin parhaiten leikissä, joka on hänen omaehtoista ja itseluotua toimintaa konkreettisissa tilanteissa. 

Didaktisissa leikeissä käytetään leikkiä opetuksen välineenä. Aikuinen asettaa leikille etukäteen tavoitteet ja esittelee leikin sisällön lapsille. Myös lapset voivat toimia leikin aloittajina ja ideoijina. Didaktisissa leikeissä lasten toiminta perustuu leikin motiiviin ja ne antavat lapsille oppimismahdollisuuksia lapsia kiinnostavalla tavalla eli opetettavia taitoja harjoitellaan lapsia kiinnostavien, konkreettisten toimintojen ja etukäteen mietittyjen materiaalien avulla (esim. Kim-leikissä opetellaan keskittymistä ja harjoitetaan muistia). 

TYTTÖJEN JA POIKIEN LEIKIT

Lasten sukupuolierot  ilmenevät lasten tavassa leikkiä, vaikkakaan tyttöjen ja poikien leikeissä ei juurikaan näy selkeitä eroavaisuuksia ennen kouluikää. Ennen kuin lapset saavat vaikutteita vanhemmilta lapsilta, pojat ja tytöt leikkivät kutakuinkin samalla tavoin. Leikeissä korostuu myös ikätoverien merkitys ja vertaisesimerkki leikin kehitykselle. 

Tutkimuksissa on todettu kuitenkin keskiverto tytön käyttävän tilaa vähemmän ja puhuvan leikeissään enemmän yksikseen kuin tyypillinen poika. Joskin käyttäytymisissä esiintyy paljon myös päällekkäisyyttä. Useimmiten tytöt kuitenkin kokoontuvat yhteen, juttelevat keskenään samalla leikkien suhteellisen rauhallisesti leluillaan. Poikien fyysisiin leikkeihin ja peleihin tarvitaan taas tyttöjä useimmin paljon tilaa. Pojat käyttävät leikeissään enemmän ääntä ja antavat toisilleen lyhyitä, kovaäänisiä ohjeita leikin tiimellyksessä.

Nykyisin kaupan hyllyt notkuvat myös pojille tarkoitetuista nukeista. Niitä myydään tuotemerkkien mukaan ja kutsutaan joko hahmoiksi tai "ukkeleiksi". Nimiero vaikuttaa vahvasti myös leikkimistapaan. Tytöille tarkoitettuja nukkeja puetaan, hoivataan, laitetaan nukenvaunuihin. Nuket istuvat osana koti- tai koululeikkiä, menevät naimisiin, käyvät tanssimassa, mutta ennen kaikkea niille puhutaan. Puhuminen on tyttöleikkien pääpiirre. Niissä kerrotaan tarinaa ja luodaan tilanteita uudestaan. Poikien nuket taas ovat toimintaa varten. Ne taistelevat, lentävät lentokoneilla ja ampuvat. Ne puhuvat harvoin kuten pojat, mutta huutavat, matkivat ampumisääniä ja muita taisteluun kuuluvia ääniä, joihin media ja tiettyä tuotemerkkiä varten tehdyt ohjelmat ja tietokonepelit antavat runsaasti vaikutteita.

Perinteisesti tytöillä on ollut nukkekoteja ja pojilla linnoja ja sotilaita. Junakalustot ja korjaamot ovat syrjäyttäneet sotilaat poikien leikeistä ja eläimet korvanneet ihmisperheen nukkekodissa. Pienoismaailmoissa leikkiminen kiehtoo silti lapsia edelleen sukupuoleen katsomatta. Kouluikää lähestyttäessä tytöt alkavat pitää leluista, joita täytyy sovittaa ennalta määrättyihin paikkoihin, pojat taas rakentavat mielellään vapaasti. Pojat eivät ole tyttöjä taitavampia käsistään, mutta näyttävät hahmottavan paremmin, miten palat sopivat yhteen.

Vaikka naisen ja miehen elämä on nykyään samankailtaisempaa kuin ennen, lasten kulttuurissa erot näkyvät selvemmin. Vanhemmat myös kohtelevat ja kasvattavat tyttöjä ja poikia eri tavoin. Pojilla mm. fyysisyys ja avaruudellinen hahmotuskyky korostuu, kun taas tytöt ovat tavallisesti verbaalisesti lahjakkaampia ja heillä esiintyy vähemmän kielen kehitykseen liittyviä vaikeuksia. Erot saattavat olla periytyviä eli geneettisiä ja synnynnäisiä, mutta myös kulttuurilla on todettu olevan voimakas vaikutus tyttöjen ja poikien välisiin eroihin niin leikeissä kuin kehityksessäkin.

Lähteet: 
Lapsen aika (Aaltonen, Ojanen...) WSOY
Kehittyvä ja onnellinen lapsi (Einon)  WEILIN+GÖÖS
www.wikipedia.fi