LAULULEIKKEJÄ PERHETUVALLA

Viime viikolla aloitin kevään viimeisen lisäopintoihini liittyvän työharjoittelun paikkakuntamme Perhekeskuksen perhetyöntekijöiden matkassa. Opintojaksolla tutustutaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja hänen perheensä tukemiseen ja tämän harjoittelun aikana pääsen osallistumaan ennaltaehkäisevän perhetyön toteutukseen sekä saan osaltani opiskelijan asemassa myös auttaa perheitä ja tukea erilaisten lapsiperheiden jaksamista arjessa kotipalvelun ja perhetyön myötä. Lapsiperheiden kotona annettava arjen apu eli kotipalvelu ja perhepalveluiden perhetyö ovat osaltaan myös ennaltaehkäisevän lastensuojelun muotoina merkittävässä asemassa tukemassa lapsiperheiden arjen sujumista erilaisissa elämäntilanteissa.

Perhekeskuksen toimintaan kuuluvat myös keskiviikkoisin järjestettävä lapsiparkki lyhytaikaiseen lastenhoidon tarpeeseen kotihoidossa oleville alle kouluikäisille lapsille sekä perjantaisin kaikille lapsiperheille avoin Perhetupa, jossa vanhemmat voivat tavata muita vanhempia vertaistuen ohella ja lapset saavat leikkikavereita sekä ikäistään vertaiskontaktia. Perhetyöntekijät ovat perhekahvilatoiminnassa paikalla huolehtimassa käytännönjärjestelyistä ja tarjoamassa keskusteluapua tai palveluohjausta tarpeen mukaan.

Alkuviikko oli meillä tottakai alkuun tutustumista puolin ja toisin, mutta jo perjantaiksi minua pyydettiin vetämään Perhetuvan ohjelmaan kirjattu laululeikkihetki ja minähän tein mielelläni työtä käskettyä. Laululeikkihetkeen valitsin mukavia keväisiä eläinlauluja leikkeineen, jotka ovat hyvin sovellettavissa eri-ikäisille leikkijöille, sillä en yhtään etukäteen tiennyt paikalla olevien ikää enkä lukumäärää. Kukin lapsi vuorollaan sai kurkistaa "runoreppuuni", josta tällä kertaa löytyi siis eläimiin liittyviä laululeikkejä. Lauluja olin valinnut sattumalta juuri niin monta kuin hetkellä oli tuolloin mukana lapsia tavoitteena soveltaa leikkejä lasten ikätason ja jaksamisen mukaan lennossa. Haastetta yhteisen hetken toteutukseen toi kuin toikin leikkijöiden ikäjakauma, joka oli noin 9kk:n ikäisestä pian neljä-vuotiaaseen.

Mukava yhteinen hetki aloitettiin kuitenkin loruleikillä "Tap-tap- taputan, käsilläni taputan ja kun loppuu taputus...", jonka myötä sain yleisön mielenkiinnon herätettyä. Ensimmäiseksi repusta nostettiin Karhunpoikien marssi, jota lauletaan kaikille tutun "Yksi pieni elefantti marssi näin"-laulun sävelellä ja leikitäänkin myös. Laululeikkipiirin isoimmilla "karhunpojilla" oli vielä ilmeisesti talviunilta unihiekkaa silmissä, sillä kukaan ei oikein jaksanut osallistua leikkiin. Välillä niinkin voi sattua, joten siirryttiin nopeasti seuraavaan leikkiin, joka oli myös tuttu "Hämä-hämä-häkki" hiukan uudella twistillä eli parilla lisäsäkeistöllä maustettuna. Erään pienen tyttösen ilme oli näkemisen arvoinen, kun laulu ei päättynytkään siihen totuttuun ensimmäiseen säkeistöön vaan jatkui ja jatkui peräti kahden lisäsäkeistön verran! 

Sitten leikittiin kahta perinneleikkeihin kuuluvaa leikkiä: "Pikkulintu lentää", jota voi isommat leikkiä liihottelemalla tilassa ja haukan tullessa juosta pesään eli oman äidin syliin turvaan ja pienempiä äidit lennättivät ilmassa ja nappasivat sitten vauvan kainaloonsa haukkaa piiloon ja "Huu-sai-sai", joka kertoo piiloon menevästä pupusta ja, joka on helppo myös soveltaa pienemmille sylissä leikiteltäväksi. Lopuksi leikittiin vielä vekkulia sammakkoa. Laululeikkihetki päätettiin sulkemalla soittorasia eli tutulla loppulaululla.

Oli oikein hauskaa nauttia mukavasta laululeikkihetkestä ja huomata, että "tatsi" on edelleen tallella, vaikken hetkeen olekaan näin opintovapaalla lapsiryhmille varsinaista leikkitoimintaa vetänytkään.

ÄIDILLE IHANIA KAKKUJA ASKARRELLEN JA LEIPOEN!

Äiti leipoo hymyellen.

Kelle leivot, äiti, kellen?

Vielä kysyt - kelles muille:

pienoisille piimäsuille.

Kätken kakkuun kaipausta,

sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran -

toinen teille leipoo kerran.

Äidin kakku makeaisin,

sitä ah, jos aina saisin.

-Immi Hellén-

Äitienpäivän kunniaksi voi korttiin askarrella ihanan herkullisen kermakakun makealla mansikkakruunulla! Tähän askarteluun käytettiin kakkupaperia ja erilaisia kuviopapereita sekä koristeeksi tarraliimalla varustettua pitsiä, satiininauhaa ja kuviollisia teippejä. Mansikka on askartelutarvikelaatikosta löytynyt valmis huopakoriste, mutta senkin voi askarrella itsekin kartongista kakun koristeeksi. Kakun kerroksia varten leikataan kuviopapereista erikokoisia suorakaiteen muotoisia paloja ja liimataan päällekkäin isoimmasta pienempään ensin liimatun kakkupaperin päälle pohjakartongille. Kakku koristellaan teipeillä, pitsiä ja nauhoja liimaamalla kerrosten väliin. Koristelussa voi myös käyttää mielikuvitustakin ja käyttää vaikka paljettela, nappeja, kimalletta... Kakulle voi myös leikata vielä kakkulautasen. Jämäpaloista tehtiin vielä pari suloista muffiniakin. 

Äideille tarjottiin tänä äitienpäivänä ihan oikeaa, syötävää kakkuakin: Makeaa marenkikakkua eli ihanaa Pavlovaa ensimmäisten mansikoiden kera. Kakku on helppoa tehdä myös lasten kanssa, sillä ei ole pelkoa, että valkuaisia tulisi vaahdotettua liikaa ja täytteetkin saa lisätä mieluummin krouvisti kuin tarkasti siloitellen. Ja pohjakin saa mielellään olla yksilöllisen muotoinen, vaikka sille malliympyrä piirretäänkin.

Tarvitaan:

4 kananmunan valkuaista

ripaus suolaa

4dl sokeria

1tl etikkaa

1tl vaniljasokeria

2dl kuohukermaa

hilloa ja marjoja

Vatkaa valkuaiset käsivatkaimella kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää valkuaisvaahtoon vähitellen hyvin vatkaten. Lisää vielä tilkka etikkaa. Piirrä leivinpaperille lautasen avulla ympyrä ja levitä marenkivaahto kakkupohjaksi ympyrään paksummin reunoille, niin että pohjan keskelle jää kuoppa täytettä varten. Leivinpaperin kostuttaminen ennen vaahdon levittämistä voi helpottaa kakkupohjan irrottamista paiston jälkeen. Paista uunissa 100 asteessa puolitoista tuntia. Anna jäähtyä ritilän päällä. Siirrä jäähtynyt pohja tarjoilualustalle. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta halutessasi vaniljasokerilla. Levitä pohjan kuoppaan hilloa ja kermavaahto hillon päälle. Koristele marjoilla. 

Herkku vei todella melkein kielen mennessään!

TUTUSTU PIENEEN KISSANPOIKAAN, NIMELTÄÄN PAJUNKISSA JA LÄHDE SEN MUKANA SEIKKAILUUN!

Suosittelen tätä ihanan nostalgista Tammen kultaiset kirjat-sarjaan kuuluvaa satukirjaa "Pajunkissa". Muistan tämän kirjan omasta lapsuudestani. Lapsena lukemani kirja oli alunperin peräisin jo äitini lapsuudesta. Nyt on taas ajankohtainen aika kaivaa kirja hyllystä esille ja lukea se iltasatuna neidille.

Kirja kertoo siis pienestä harmaasta kissasta nimeltään Pajunkissa, joka lähtee etsimään "niitä, jotka ovat yhtä harmaita ja pehmoisia kuin hän itse". Tällä retkellään Pajunkissa tapaa monia lapsille tuttuja eläimiä, kuten koppakuoriaisen, sammakon, hiiren, perhosen, lintuja, mehiläisen, oravan ja jopa ravun, löytääkseen etsimänsä sieltä, mistä seikkailunsa aloittikin. Ja näinhän se usein elämässä käykin, että täytyy ensin käydä kaukana toteamassa onnen löytyvänkin ihan siitä läheltä.

Satu sopii erinomaisesti kevääseen ja juuri tähän aikaan, jolloin pajunkissoja näkyy pajukoissa ja pihapiirin eläimet heräilevät piiloistaan. Pajunkissat myös kiehtovat lapsia pehmeydellään ja on kutkuttavaa leikkiä pientä mielikuvitusleikkiä,  josko ne vaikka olisivatkin ihan pieniä, oikeita kissanpoikia... Kirjaa lukiessa samalla tutustutaan myös vuodenkiertoon ja erilaisiin lähiympäristön eläimiin. Kirjassa on aivan ihana kuvitus ja lämminhenkinen tarina, joten mukavia lukuhetkiä sen parissa!

"EI HAUKKU HAAVAA TEE"

- Vai tekeekö sittenkin...?

Alkukeväästä rohkea 11-vuotias Valtteri-poika kertoi Aamu-TV:ssä kohtaamastaan vihapuheesta ja rasismista ( Aamu- TV 21.3.2016). Tämän seurauksena monet päättäjät ovat mm. sosiaalisessa mediassa kommentoineet ja kiittäneet Valtteria hänen rohkeudestaan aina Valtakunnan Presidentti Sauli Niinistöä myöten ja tuominneet rasismin.

Erilaisuutta aggressiivisessa mielessä korostava vihapuhe, nimittely, syrjiminen, eristäminen sekä henkinen ja fyysinen väkivalta, jollaisiksi rasismia kuvataan, jättää jälkensä etenkin lapsiin, joiden voi olla vaikea ymmärtää satuttavien ja hämmentävien sanojen ja tekojen merkitystä. Jatkuvan vihapuheen kuuleminen saa lapsen kokemaan, ettei hän ole yhtä arvokas kuin muut ja kokee itsensä ulkopuoliseksi, yhteisöön kuulumattomaksi. Jos lapsi joutuu kohtaamaan tällaista aikuisen taholta tai aikuinen ei puolusta häntä rasistiselta kohtelulta, lapsen luottamus aikuiseen katoaa ja hänen perusturvallisuuden tunteensa menee rikki, kertoo eräässä artikkelissa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Rasismin uhriksi joutunut lapsi kaipaa myötätuntoa ja lohdutusta, kannustusta ja rohkaisua sekä vakuutusta siitä, että hän on tärkeä ja arvokas juuri omana itsenään.

Opiskeluni myötä olen saanut etuoikeuden tutustua maahanmuuttajataustaisiin lapsiin ja nuoriin opintoihini liittyvän käytännön harjoittelun kautta perusopetuksen valmistavalla luokalla. Harjoittelu antoi minulle uusia näkökulmia ja tilaisuuden pohtia omia ja kanssaihmisteni asenteita erilaisuuden sietämistä kohtaan. Aikaisemmat kosketukseni monikulttuurisuuteen ja etenkin turvapaikanhakijoihin juontavat juurensa aiheen ympärillä velloneeseen uutisointiin ja sosiaalisen median luomaan kuvaan, jotka usein sotivat omia arvojani vastaan. Kohahduttavat uutiset noteerataan, mutta monet ennakkoluulot johtuvat tietämättömyydestä ja väärinkäsityksistä. Ne aiheuttavat kärjistyneitä tilanteita ja aggressiivisiakin reaktioita.

Olen ylpeä oman paikkakuntani päättäjistä, jotka päättivät tarjota turvapaikanhakijoille kodin ja vapaaehtoisten tekemästä työstä heidän hyväkseen. Kaupungin rajallisten resurssien lisäksi myös seurakunta sekä kaupungissamme toimivat yhdistykset ja yritykset ovat kantaneet kortensa kekoon yhteisöllisyyden ja tutuiksi tulemisen edistämiseksi järjestämällä yhteisiä tapahtumia ja retkiä.

Itse sain mahdollisuuden kulkea hetken matkaa näiden lasten ja nuorten rinnalla kotoutumisen polulla tähän uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin. Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta tukea heidän koulunkäyntiään ja sopeutumistaan omalta osaltani. Työskentely maahanmuuttajien ohjaajana oli minulle aivan uusi aluevaltaus, jota jännitin etukäteen hieman. Alun jäykkyyden jälkeen  yhteistyömme oli erittäin antoisaa. Myös minä tunsin saavani vastavuoroisesti harjoittelusta paljon, ehkä enemmän kuin tunsin antaneeni. Niin herättävä ja opettavainen kokemus käytännön harjoittelusta jäi.

Monikulttuurisessa ohjaus- ja kasvatustyössä on ensisijaista kohdata kukin henkilö yksilönä. Meillä jokaisella on omat tarpeemme ja omat yksilölliset piirteemme. Kulttuuriin ja tapaperinteeseen liittyvät piirteet ovat vain yksi osa identiteettiämme. Monikulttuurisuuden lisääntyessä on tärkeää muistaa humaanius ja ensisijaisesti kohtaamme lapsen aina lapsena ja vanhemman vanhempana, kulttuurierot ovat tässä kohtaamisessa vasta toissijaisia huomioita. On kuitenkin hyvä ottaa toiminnassaan huomioon esimerkiksi uskonnollisiin tapoihin liittyvät seikat vuorovaikutustilanteissa, jotta karkeita kunnianloukkauksilta ja väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, mutta tärkeintä on luottamuksen luominen ja sen ylläpitäminen sekä ihmisyys, toisen kohtaaminen aidosti, avoimesti ja sydämellisesti.

Edellä mainitun oivalluksen minulle konkretisoi hyvin elävästi eräs pieni afgaanipoika osoittamalla, että 6-vuotias on aina 6-vuotias oli hänen kulttuuritaustansa mikä tahansa ja varsinaisen yhteisen kielen puuttuessa jo pelkällä lapsen lämpimällä kohtaamisella pääsin pitkälle vuorovaikutussuhteen luomisessa. Itse toivon, että muistaisimme erilaisuuden olevan ennemminkin vuorovaikutusta rikastuttava kuin rajoittava tekijä ja olen nyt itsekin henkilökohtaisesti monikulttuuriselle erilaisuudelle avoimempi ja monta, monta kokemusta rikkaampi!

Visuaalisesti erilaisuuteen tutustuttavana kuvataidetyönä teimme 8-vuotiaan tytön kanssa yhdessä yllä kuvatun yhteisen taideteoksen, jossa yhdistyvät aikuisen ja lapsen kädet iloiseen tervehdykseen. Työtä varten tarvitaan A3-kokoinen paperi, lyijykynä, puuvärit sekä vesivärit. Paperi voidaan teipata alustaan maalarinteipillä, jolloin se pysyy hyvin paikallaan ja työhön saadaan näin siistit reunat. Paperille piirretään lyijykynällä molempien kädet omaa kättä mallina käyttäen. Tarkastellaan ja vertaillaan hetki käsien kokoa, ihon sävyä, koristeita kuten sormuksia tai tytöillä ehkä kynsilakkaakin ja halutessa piirretään näitä yksityiskohtia myös käsiin. Tämän jälkeen kumpikin värittää oman kätensä puuväreillä ja sen jälkeen tausta maalataan vesiväreillä yhteisesti valitulla molemmille mieleisellä värillä.