torstai 24. marraskuuta 2016

ETT, TVÅ, TRE, FYRA...


Viikolla 46 harjoittelupaikassani vietettiin teemaviikkoa aiheena kansainvälisyys. Koulun käytävillä näkyi paljon oppilaiden askartelemia hienoja lippunauhoja ja erikielisiä tervehdyksiä. Oli myös mielenkiintoista lukea oppilaiden tekemiä tietoiskuja eri maista ympäri maapallon. Aulassa käytiin kaikki laittamassa suureen maailmankarttaan omat merkkimme niistä maista, joissa olemme käyneet. Oppilaskunnan edustajat järjestivät kansainvälisyyteen liittyviä aamunavauksia keskusradion välityksellä. Teemaviikko huipentui koko koulun yhteiseen "pajapäivään". Oppilaat saivat kukin valita useammasta vaihtoehdosta ja ilmoittautua kolmeen mieleiseen pajaan. Joukossa oli mm. lyhytelokuvia, askartelua, kielten opettelua ja esimerkiksi ulkomailla asuneet oppilaat ja opettajat kertoivat kokemuksiaan. 

Itse hyppäsin lennosta vetämään pajapäivän askartelupajaa, sillä siitä vastuussa ollut opettaja sairastui äkillisesti. Hyvin päivästä selvittiin, sovellettiin hiukan omiamme tarpeen tullen ja luotsasimme toisen ohjaajan kanssa kolme askartelupajaa läpi niin sanotusti "hallitussa kaaoksessa"... :) Mutta varsinaisesti tässä päivityksessä jaan tämän mainion vinkin, joka on sovellettavissa ja muokattavissa vaikka mihin toimintaan! Tässä yhteydessä sen avulla kertasimme ruotsin kielen numeroita 1-20 ohjaamallani ruotsin tunnilla luokkamme isojen oppilaiden kanssa. Ideana oli yhdistää sopiva numero ruotsiksi oikeaan pyykkipojassa olevaan lukuun ja ripustaa sukka tai lapanen tällä pyykkipojalla narulle oikeaan numerojärjestykseen. 

Pyykkipoikina hyödynsin valmiita joulukalenterin numeroituja pyykkipoikia. Pyykkipoikien ripustaminen lisää myös kivasti oppilaiden sorminäppäryyttä ja hakemalla sukkia ja lapasia toiselta puolelta luokkaa saadaan toimintaan liikettä ja oppilaat pois pulpetin äärestä tekemään yhteistyötä. Sukat ja lapaset ovat roikkuneet siitä asti tällä narulla luokassa ja niitä on monta kertaa kerrattu tunnin jälkeenkin ihan oma-aloitteisesti. Luokan pienemmätkin, joilla ei vielä ruotsin opetusta ole, ovat tavanneet ja tutkineet narua mielenkiinnolla. On ollut hienoa seurata kuinka isommat ohjastavat ja neuvovat pienempiään tässä luokassa. Tätä ideaa varmasti hyödynnän myöhemminkin ja sovellan sitä alle kouluikäisten toimintaan sopivaksi. Hej då och vi ses snart!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti