torstai 29. syyskuuta 2016

LEIKIN KAUTTA LISÄÄ MAHDOLLISUUKSIA LAPSILLE

Kuvahaun tulos haulle ikea


Oi Ikean ihmemaa... Ikean tavaratalot taitavat olla ehtymätön aarreaitta meille kasvattajille. Ikean lelut ja kalusteet tarjoavat monikäyttöisyytensä vuoksi lukemattomia vaihtoehtoja monen ikäisten lasten leikkiin, opetukseen ja yhteiseen toimintaan. Lelut ovat innostavia sekä turvallisia lasten käyttää omalla ikä- ja kehitystasollaan. Kasvatus-, opetus- ja kuntoutustoiminnassa onkin vain kasvattajan mielikuvituksesta ja luovasta ajattelukyvystä kiinni kuinka monella tapaa niitä voidaan käyttää motivoimaan lapsia yhteiseen leikkiin, toimintaan ja vuorovaikutukseen toistensa kanssa. IKEA-konserni haluaakin tukea lapsen oikeutta leikkiin ja hyvinvointiin suunnittelemalla alan ammattilaisten avulla näitä tuotteita, jotka kannustavat lapsia leikkimään, oppimaan sekä kehittymään.


Ikean uusimman kuvaston olenkin tästä syystä jo lukenut hiirenkorville omaa varhaiskasvatustyötäni suunnitellessani, sillä opintovapaan loppu häämöttää jo. Tällä viikolla saimme kuitenkin kotitehtäväksi miettiä miten kolmas sektori ottaa yhteiskunnallisesti osaa perheiden tukemiseen.  Tehtävänantoa pohdiskellessani ja siinä sivussa Ikean kuvastoa selaillessani silmiini osui eräs artikkeli, joka kiinnitti yllättäen huomioni. Artikkeli alkoi otsikolla ”Leikin kautta lisää mahdollisuuksia lapsille”. Mieleeni juolahti, että tämä otsikkohan on kuin suoraan omasta kasvatusideologiastani, jossa lapsen leikki, oli se sitten lapsen omaehtoista tai pedagogista, ohjattua leikkiä, näyttelee suurta pääosaa. Artikkelissa kysytään heti alkuun: ”Onko mitään upeampaa kuin lapsen kasvoilta loistava ilo hänen leikkiessään lelulla, joka kiehtoo hänen mielikuvitustaan ja ruokkii hänen luovuuttaan?”. Minulle itselleni kasvattajana tuo ilo lapsen kasvoilla on juuri se sydäntä lämmittävin palkka, jonka työstä lasten parissa saan. Se, että tiedän tarjoavani lapselle iloa ja onnistumisen elämyksiä hyvän minäkuvan rakentamisen tueksi, mutta toisaalta sekin, että tiedän tarjoavani hänelle myös haasteita, jotka turvallisessa ympäristössä ja positiivisen tunneilmapiirin myötä auttavat hänen yksilöllistä ja kokonaisvaltaista kehitystään eteenpäin.


Onhan leikkiminen lapselle ominainen toimintatapa. Se kumpuaa lapsen luonnollisesta uteliaisuudesta, luovuudesta sekä keksimisen ja uuden oppimisen ilosta. Lapset käsittelevät kokemuksiaan, näkemiään ja kuulemiaan asioita leikin kautta ja rakentavat omaa identiteettiään. Leikki voi olla myös kuntouttavaa ja korjaavaa. Lapset ympäri maailman leikkivät niillä välineillä ja resursseilla, jotka heillä syntyperänsä tai asuinympäristönsä vuoksi on tarjolla. On kiehtovaa seurata kuinka lapset kehittelevät mielikuvituksellisia leikkejä kuin tyhjästä vaikkapa esimerkiksi luonnossa. Leikkiminen ilman varsinaisia leikkivälineitä kehittää erinomaisesti lasten ongelmanratkaisukykyjä, luovuutta ja mielikuvitusta sekä vuorovaikutustaitoja. Silti lapsen monipuolisen kehityksen tukemiseksi myös valmiita leikkivälineitä tarvitaan. Nykyajan lelut ovat kuitenkin turhan usein liian ”valmiiksi leikittyjä”. Lelut pitävät nappia painamalla ääntä, liikkuvat itse taikka on tietyn televisio-ohjelman tai pelin mukaan määrätty, miten niillä kuuluu leikkiä. Tällöin lapsen oma luovuus leikissä saattaa jäädä vähäiseksi. Siksi pidänkin kovasti Ikean leluista, jotka antavat lapselle monia mahdollisuuksia käyttää omaa luovuuttaan ja rakentaa leikkinsä itse tai ohjatusti.


Siksipä artikkelia eteenpäin lukiessani aloinkin pohtia tämän kaupallisen tuotantojätin panostusta lasten ja perheiden tukemiseksi. Kuvaston artikkelissa kerrotaan maailmanlaajuisen IKEA-konsernin pyrkimyksistä parantaa köyhien maiden lasten elinoloja. Esimerkiksi IKEA-konsernin hyväntekeväisyysjärjestö IKEA Foundation on koonnut yhteistyössä UNICEFin kanssa ECD-pakkauksen (Early Childhood Development), jonka avulla tuetaan alle kouluikäisten lasten kehitystä, taitoja ja itsevarmuutta köyhillä kriisialueilla. Tämä IKEA Foundationin ja UNICEFin yhteinen projekti toimii esimerkiksi äärettömän köyhillä Komorin saarilla Afrikassa sekä monissa muissa hädänalaisissa kohteissa ympäri maailmaa.


ECD-pakkaukset ovat osa UNICEFin pyrkimystä tehdä varhaiskasvatuksesta jokaisen lapsen oikeus ja Ikean hyväntekeväisyysjärjestö IKEA Foundation pyrkii näihin samoihin päämääriin lahjoittamalla kampanjaan motivoivia ja kehittäviä IKEA-leluja, joista pääsee artikkelin mukaan ECD-kampanjan kautta hyötymään yli 1,2 miljoonaa lasta erilaisilla konfliktialueilla. Näillä alueilla ei ole riittävästi omia resursseja lasten kouluttamiseen tavoilla, jotka edistäisivät lasten emotionaalista oppimista, luovuutta sekä kognitiivisia taitoja.


Julika Riegler, Ikean ja Unicefin yhteistyön viestintävastaava, mainitsee artikkelissa, että leikki on helpoin keino stimuloida lapsen oppimista ja kehitystä. IKEA Foundationin lahjoittamat ja UNICEFin huolella valitsemat lelut ovat sellaisia, joiden avulla 3-6-vuotiaat lapset oppivat esimerkiksi vuorovaikutustaitoja ja kehittävät motorisia taitojaan. Ne myös ruokkivat lasten luovuutta. IKEA Foundation on lahjoittanut 8 lelua jokaiseen 12 000 jaettuun suureen ECD-matkalaukkuun, jotka sisältävät yhteensä 43 tuotetta leluista hygieniatuotteisiin. Pakkauksissa on esimerkiksi palikoita ja palapelejä, joiden kokoaminen edistää lasten motorisia taitoja. Käsinukkien ja roolileikin avulla edistetään vuorovaikutustaitoja, kerronnallista ja esittävää ilmaisua sekä voidaan opettaa ja käsitellä lapsille merkityksellisiä asioita. Pakettiin kuuluu myös runsaasti paperia, värikyniä, maalausvälineitä ja saksia, joiden avulla tuetaan lasten luovuutta. Myös paikallisia kasvattajia koulutetaan ja heille neuvotaan kampanjan kautta, miten he voivat opettaa lapsia leikin kautta ja tukea heidän kehitystään.


Koulutuksen keskeyttäminen on edelleen valitettavan yleinen ongelma köyhissä yhteisöissä. UNICEFin tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että köyhien maiden varhaiskasvatusohjelmiin osallistuvat lapset menestyvät paremmin koulussa ja keskeyttävät koulunsa muita harvemmin. Myös kotona vanhemmat ovat artikkelin mukaan nähneet, miten uusi asenne oppimiseen on innostanut ja motivoinut lapsia sekä antanut heille uutta energiaa. Tämä kannustaa perheitä panostamaan vaikeista oloista ja köyhyydestä huolimatta lasten koulutukseen. Artikkelin mukaan koulunkäynnin kautta pystytään paremmin auttamaan lapsia kehittymään nuoriksi aikuisiksi, joilla on mahdollisuus opiskella, perustaa yrityksiä, ansaita toimeentulonsa ja elättää myöhemmin omat lapsensa ja perheensä. Julika Riegler kertoo artikkelin lopussa, että nämä ovat kuitenkin pitkän aikavälin tavoitteita, joihin osaltaan päästään juuri tämän kaltaisten varhaiskasvatuskampanjoiden mahdollistaman leikin kautta.


On tärkeää, että yhteistyökumppaneidensa kanssa IKEA Foundation ja UNICEF jatkavat työtään lasten ja perheiden tukemiseksi sekä edistävät lasten hyvinvointia keskittymällä erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin tavoitteenaan parantaa lasten oloja kaikkialla maailmassa. Siksi tämän artikkelin luettuani edelleenkin hankin materiaalia omaan varhaiskasvatustoimintaani Ikeasta tukeakseni näiden kahden hyväntekeväisyysjärjestön arvokasta työtä koko maailman lasten ja perheiden tukemiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti