keskiviikko 7. syyskuuta 2016

PÄIVÄHOIDON ALOITUS ON LAPSELLE AINA MULLISTUS


Miten tukea lasta, kun ero vanhemmasta ahdistaa?

Syksyn saapuessa loppuivat perheiden lomat, koululaisten koulut alkoivat ja hoitopaikatkin täyttyivät taas iloisista kiljahduksista, pienten jalkojen töminästä, leikeistä, naurusta ja päivän monista puuhista. Oli mukava taas tavata tuttuja ja kavereita pitkän loman jälkeen, vaikka arjen rutiineihin tottuminen ottikin ehkä rennon kesän jälkeen oman aikansa. Mutta näin syksyisin toimintakauden alussa hoitopaikoissa aloittaa myös monia aivan uusia eri-ikäisiä "hoitolaisia". Joillekin uuteen tai pitkän loman jälkeen tuttuun hoitopaikkaan jääminen ja vanhemmasta eroaminen on vaikeampaa kuin toisille. Jos päivähoitoa aloittavalla lapsella on erityisen tuen tarpeita tai muita kehityksellisiä haasteita, on hoidon alkuun kiinnitettävä vielä erityisempää huomiota ja mahdollistettava turvallisen tunneilmapiirin säilyminen, jottei lapsen päivähoidon aloituksesta, toimintaympäristön muutoksesta, vieraiden ihmisten kanssa toimimisesta ja tuttujen rutiinien muuttumisesta muodostuisi lapselle ylitsepääsemätöntä muuria. Päivähoidon aloitus on lapselle kuin lapselle joka tapauksessa suuri mullistus, joten aikanaan Meidän Perhe-lehdessä (nro.8/2012) käyty keskustelu aiheesta "Saako lapsen jättää itkevänä hoitoon?" on aiheena ajankohdasta riippumatta aina hyvin ajankohtainen.

"Monta mieltä"- nimisellä palstalla pohdittiin pitääkö vanhemman jäädä lohduttamaan itkevää lasta hoitopaikan eteiseen vai poistua reippaasti paikalta? Kasvatustieteiden tohtori, yliopistorehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen kertoo vastauksessaan, että itku on normaali reaktio, kun lapsi jätetään vieraaseen paikkaan ja hänelle tärkeä henkilö on lähdössä. Rusasen mukaan on tärkeää muistaa lapsen jäädessä itkevänä hoitoon, että itku on merkki lapsen kyvystä kiintyä ja, että lapsi on kiintynyt hänelle läheiseen ihmiseen. Tämä jo pienenä vauvana rakentunut kiintymyssuhde lapsen ja häntä hoitavan henkilön välillä antaa hyvän perustan sille, että lapsi kykenee kiintymään turvallisesti myös muihin ihmisiin. Kun lapsi jää itkevänä hoitoon merkitsee se sitä, että itkevä lapsi ei vielä ole löytänyt mielestään riittävän hyvää, korvaavaa kiintymyksen kohdetta toisesta henkilöstä uudessa hoitopaikassa, kertoo Rusanen kirjoituksessaan. Rusanen listaa myös joukon syitä, mikä tähän voi olla syynä: kuten liian lyhyt tai huonosti toteutettu tutustumisaika, lapsi on liian pieni tai väärässä kehitysvaiheessa siirtymään päivähoitoon tai hoitopaikan toimintatapa on voinut estää kiintymyssuhteen syntymisen.

Alle 3-vuotiailla itkua ja hätää voi aiheuttaa myös muiden lasten suru, vaikka lapsen omassa kiintymyssuhteessa ei olisikaan ongelmia. Toisen lapsen suru ja kuohuvat tunteet voivat tämän ikäisellä lapsella tuntua omilta tunteilta ja lapsi voi reagoida toisen lapsen käytökseen rajustikin, sillä lapsen omat minuuden rajat eivät vielä ole kehittyneet, kertoo Rusanen. Tämä on mahdollista myös niissä tilanteissa, joissa lapsella on kehityksellistä erityisen tuen tarvetta, kuten esimerkiksi muun muassa jonkin asteinen kehitysvamma, CP-vamma, autismin kirjon piirteitä tai muita psyykkisen tai sosio-emotionaalisen kehityksen häiriöitä, jolloin lapsen kehitys ja reaktiot eivät aina vastaa ikäkaudelle tyypillistä tasoa. Myös perheen vaikeissa elämäntilanteissa lapsi voi käyttäytyä tai reagoida uusiin tilanteisiin, paikkoihin ja ihmisiin ikätasolleen ei-tyypillisesti ja tavallisesta poikkeavasti. Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä lapsen itkulle pitää kuitenkin aina tehdä jotain eikä hän suosittele lapsen jättämistä hoitoon itkemään vanhemman perään, sillä jos itku jatkuu pitkään, koko päivähoidosta voi muodostua Rusasen mukaan lapselle suuri stressi, joka vaikuttaa epäedullisesti lapsen kehitykseen monella tavalla.

Puheenaiheeseen käytännönläheisemmän lähestymistavan päivähoidon arjesta artikkelissa antoi lastentarhanopettaja Milla Möller, joka omassa mielipiteessään mainitsi, ettei lapsi mene itkemisestä rikki ja eroahdistus varsinkin päivähoitoa aloittaessa on jokaiselle lapselle täysin normaalia. Möllerin mukaan vanhemman oma hätä ja tuskastuminen vaikuttavat siihen, miten lapsi erotilanteen kokee. Jos vanhempi omalla käytöksellään viestittää, että lapsella ei ole hoitopaikassa mitään hätää, lapsellakin on luottavaisempi olo hoitopaikkaan jäämistä kohtaan. Varhaiskasvatuksen ammattilaisena Möller kertoo lapsen oppivan nopeasti, että itkulla saa vanhemman jäämään, jos vanhempi lähtee siihen mukaan. Vanhempia tulisikin Möllerin mukaan kannustaa siihen, että jäähyväiset lasta hoitoon tuodessa olisivat lämpimät, mutta lyhyet. Henkilökunnan tulee pystyä vakuuttamaan, että hoitopaikassa on ammattitaitoinen henkilökunta, jonka tehtävänä on ottaa huomioon lapsen kaipuu ja eroahdistus sekä vastata siihen lämmöllä lapsen tarpeet huomioiden. Henkilökunnan tulee myös kannatella lasta ahdistuksessaan, ottaa huomioon lapsen yksilölliset tarpeet ja vakuuttaa, että äiti ja isä hakevat kyllä. Kuten kaikki tiedämme, suurimmassa osassa tapauksista eroahdistus menee nopeasti ohi, kun leikit muiden lasten kanssa saadaan käyntiin.

Myös moni vanhempi toi esiin oman mielipiteensä palstalla ko. aiheeseen liittyen. On luonnollista, että itkevän lapsen hoitoon jättäminen tuntuu vanhemmasta hirveältä ja ahdistavalta. Ja vaikka kuinka tietäisi, että lapsesta pidetään hoitopaikassa hyvää huolta, lapsen suru painaa mielessä vanhemmallakin pitkään. Monet vanhemmat kuitenkin ymmärtävät, että erotilanteen pitkittäminen ei ole hyväksi lapselle eikä vanhemmalle, sillä mitä pidemmälle lähtemistä venyttää, sen vaikeampaa siitä tulee. Avoimuus ja tiedottaminen sekä asioista keskustelu hoitopaikan ja vanhempien välillä on tärkeää, jotta on mahdollista ottaa huomioon jokaisen lapsen ja perheen yksilölliset tarpeet sekä rakentaa luottamuksellinen hoitosuhde. On hyvä, jos vanhempi tai hoitaja onnistuu kiinnittämään vaikeissa eroamistilanteissa lapsen huomion asioihin, mitkä hoidossa ovat hauskaa, esimerkiksi leikkikaverit ja kivat lelut.  Saattaa tulla eteen myös pakottavia tilanteita, joissa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin jättää itkevä lapsi hoitajan hoiviin, sillä monet työnantajat eivät pidemmän päälle katso hyvällä toistuvia myöhästymisiä lapsen hoitoonjääntivaikeuksien vuoksi. Tärkeintä on, että lasta ei jätetä yksin ahdistuksensa kanssa, vaan vastuu lapsen lohduttamisesta siirtyy tilanteessa aina aikuiselta aikuiselle.

Omassa työssäni perhepäivähoitajana ja varhaiskasvattajana osana toimivaa kasvatuskumppanuutta pyrin aina keskustelemaan vanhempien kanssa ennen varsinaista hoidon aloitusta perheen toiveista ja lapsen tarpeista. Selvitän miten vanhemmat toivovat mahdollisten ongelmatilanteiden yhteydessä toimittavan ja kerron perustellen, miten olemme yleensä toimineet. Kunnioitan toiminnassani vanhempien toiveita ja sovimme yhteiset pelisäännöt vaikeiden aamujen varalle. Annan aamuisin mielelläni vanhemmalle tilaa hyvästellä lapsensa kukin omalla tavallaan. Tarvittaessa lapsi siirtyy vanhemman sylistä minun syliini ja siirrymme toiseen huoneeseen ikkunaan vilkuttamaan äidille tai isälle, jotta vanhempi saa mahdollisuuden irrottautua tilanteesta. Jos lapsella on ollut vaikeaa jäädä hoitoon, tapanani on etenkin ensimmäisinä päivinä ilmoittaa esimerkiksi tekstiviestillä, miten tilanne on jatkunut vanhemman lähdettyä sekä kerron onko suru jo helpottanut ja päivän touhut lähteneet käyntiin. Näin lapsen suru ei paina vanhemman mielessä koko pitkää päivää.

Pyrin vastaamaan lapsen yksilöllisiin tarpeisiin ja auttamaan lasta pääsemään eroahdistuksestaan ylitse joko pitämällä lasta sylissä ja lohduttamalla, houkuttelemalla leikkiin muiden lasten kanssa tai tarjoamaan lapselle jotain muuta tekemistä. Jos lapsi haluaa olla rauhassa eikä halua ottaa vastaan lohdutusta, en koskaan jätä lasta yksin vaan pysyttelen lähellä ja juttelen niitä näitä. Yleensä lapset alkavat pian kiinnostua joko jutustelustani tai muiden lasten touhuista ympärillään ja suru on jäänyt jo taakse. Jos lapsen itku ja ahdistuneisuus on huolestuttavan voimakasta, päivittäistä ja koko päivän jatkuvaa, on syytä selvittää syy lapsen ahdistukseen tarkemmin. Kyseessä voi olla jokin lapsen kehityksessä erityistä tukea vaativa haaste tai pelkotila, joka ahdistaa lasta liiaksi eikä lapsi ehkä välttämättä ole kykenevä jäämään hoitoon vielä kehityksensä siinä vaiheessa. Joskin on syytä huomioida, että mitä nopeammin alkujännityksestä päästään ohi, sen parempi on lapsenkin kannalta, joten hoitoon tai satunnaiseen varahoitoon viemistä ei ole syytä turhaan lapsen itkun takia vältellä.

Yksilöllisten tarpeiden mukaan lapsi voi myös kokea hoitoon jäämisen helpommaksi jokin tuttu lelu, esim. mieluinen unilelu turvanaan. Usealla lapsella on jossakin kehitysvaiheessaan turvanaan jokin tärkeä pehmolelu, unirätti, tyyny tai jokin muu esine, jota kutsutaan siirtymäobjektiksi eli turvaesineeksi. Lapset kokevat siirtymisen yhdestä kehitysvaiheesta toiseen, esimerkiksi itsenäistymisen läheisestä hoitajastaan, erilailla: toisille irtaantuminen vanhemmasta ja kasvaminen omaksi persoonakseen on helppoa ja toiset taas tarvitsevat jonkin turvaesineen tuekseen tässä lapselle tärkeässä kehitystehtävässä. Rakas nalle tai unirätti tarvitaan kainaloon tai hypisteltäväksi nukahtamisen lisäksi myös tilanteissa, joissa lapsi kokee itsensä epävarmaksi ja ahdistuneeksi. Esimerkiksi esineen tuttu haju ja materiaalin tuttu tunne sormien välissä tuovat lapselle lohtua ja turvallisuuden tunteen sekä antaa tukea selviytyä lasta ahdistavista tilanteista. Pienen tai ikätasoaan esimerkiksi psyykkisessä tai emotionaalisessa kehityksessä jäljessä olevan lapsen voi myös olla vaikea pitää vanhempaa mielessään pitkiä aikoja ja siksi ikävä saattaa valloittaa helposti lapsen mielen kesken hoitopäivän. Hoitopaikkaan voidaan siis jopa tuoda vaikka valokuvia vanhemmasta, joiden avulla vanhemman tuttuja kasvoja katsellen ikävöivä lapsi voi hoitopäivän aikana palauttaa vanhemman mieleensä ja saada näin lohtua ikäväänsä.

Joka tapauksessa hoidon aloittaminen on alle kouluikäiselle lapselle missä tahansa kehitysvaiheessa enemmän tai vähemmän mieltä mullistava kokemus ja vaatii lapselta tiettyä kehityksellistä kypsyyttä ymmärtää, että vanhemmat tulevat kyllä hakemaan ja että asiat eivät olekaan kovin hullusti, vaikka vanhemmasta joutuukin irtautumaan päivän ajaksi uusien ihmisten joukkoon. Tässä mielessä kotihoidosta päivähoitoon siirtyvälle tai erityistä tukea kehitykseensä tarvitsevalle lapselle perhepäivähoito on ihanteellinen ratkaisu, joka tarjoaa lievemmän kontrastin kodin ja päivähoidon välillä, sillä perhepäivähoitaja toimii omassa kodissaan pienen lapsiryhmän kanssa tarjoten lapselle rauhallisemman, levollisemman ja kodinomaisemman kasvuympäristön suuriin päiväkotiryhmiin verrattuna.

Tarpeen vaatiessa myös perhepäivähoitoryhmään voidaan hyvin järjestää erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tukea ja keinoja tukea lapsen yksilöllistä kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla on monia. Perhepäivähoitoryhmässä onnistuvat myös hyvin lapsen kuntoutussuunnitelmaan kirjatut toimenpiteet lapsen kehityksen tukemiseksi, esimerkiksi lapsen toiminta- tai puheterapeutti voi vierailla ryhmässä hoitajan kotona ja pienen lapsiryhmän ansiosta myös ryhmän muut lapset voidaan ottaa mukaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen kuntoutukseen ja tehdä näin kuntouttavista toimintahetkistä yhteisiä. Myös perhepäivähoitaja voi tarpeen mukaan konsultoida ja saada tukea erityislastentarhanopettajilta lapsen kehityksen tukemiseen tarkoituksenmukaisella tavalla. Erityistä tukea tarvitsevalla lapsella voi perhepäivähoitoryhmässä olla mukanaan myös henkilökohtainen avustaja, joka turvaa lapsen mahdollisuuden osallistua omalla tasollaan kaikkeen toimintaan ryhmän mukana arjen rasittamatta liikaa varsinaisen perhepäivähoitajan harteita tarjoten lapselle kuitenkin rauhallisen ja kodinomaisen ympäristön kasvaa ja kehittyä omalla tasollaan.

Oli kyseessä kuka tahansa lapsi on kuitenkin tärkeää varata lapselle riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia tutustua tulevaan hoitopaikkaan ensin turvallisesti vanhemman kanssa. Tarvittaessa lapsi voi jäädä pieniksi ajoiksi yksinkin tutustumaan hoidossa olemiseen. Monelle lapselle hoidon aloittaminen on odotettu ja toisaalta pelättykin tapahtuma. Lapselle saattaakin olla yllätys, että moni asia onkin perhepäivähoitoryhmässä suurin piirtein samalla lailla kuin kotona. Esimerkiksi eräs ryhmässäni aikoinaan aloittanut, kotihoidosta siirtynyt 3-vuotias poika ihmetteli ensimmäisellä hoitoviikollaan ruokapöydässä, että onko teilläkin maitoa...?! Joka tapauksessa lapsella kuin lapsella on tarve tulla hyväksytyksi ja toimia odotusten mukaisesti. Oudossa paikassa uusien ihmisten keskellä lapsi tuntee itsensä epävarmaksi ja pelokkaaksi, sillä lapsi ei vielä tiedä mitä häneltä tässä uudessa paikassa odotetaan ja miten hänen tulisi toimia. Mitä tutummaksi hoitaja, muut lapset ja hoitopaikan toimintatavat tulevat, sitä helpompi lapsen on toimia ryhmän mukana ja myös tunnemyrskyt tasaantuvat. Myös hoitajalta menee oma aikansa omaksua jokaisen lapsen yksilölliset "käyttöohjeet" ja sitä myötä oppia ennakoimaan tilanteita sekä vastaamaan lapsen tarpeisiin tarkoituksen mukaisilla tavoilla. Tämä ns. "kuherruskuukausi" kestää yleensä parista kolmeen kuukautta, erityistä tukea vaativien lasten kohdalla saattaa kestää pidempään, jonka jälkeen aletaan olla jo niin tuttuja, että lapsi uskaltaa olla oma itsensä sekä ilmaista hoidossakin tunteensa ja tahtonsa. Hoitajakin alkaa olla jotakuinkin ajan tasalla, mikä temppu lapsen kanssa toimii ja mikä ei.

Sanotaan, että lapsen paras paikka on kotona oman vanhemman luona, mutta kaikilla ei sellaiseen ylellisyyteen kuin ”kotivanhemmuus” ole mahdollisuutta ja jotta perhe tulisi elätettyä, töissä on käytävä toimeentulon turvaamiseksi. Siksi onkin tässä tapauksessa lottovoitto asua Suomessa, jossa päivähoitojärjestelmä ja päivähoidon laatu ovat maailman huippuluokkaa. Meillä on Suomessa hyvät mahdollisuudet valita lapsen päivähoitomuoto useasta kunnallisesta ja yksityisestä vaihtoehdosta (mm. päiväkodit, ryhmäperhepäiväkodit, perhepäivähoito ja kolmiperhepäivähoito sekä lapsen hoito kotona). Kunnallinen päivähoito on jokaiselle perheelle lailla turvattu. Päivähoito-oikeus jakaantuu 1.8.2016 voimaan tulleen lain mukaan kokopäiväiseen päivähoito-oikeuteen sekä perheissä, joissa toinen vanhempi on kotona, 20 tunnin päivähoito-oikeuteen viikossa (päivähoitolaki). Yksityisten päivähoitopalveluiden puolella lakimuutos ei rajoita lapsen päivähoitoon käytettäviä tunteja, joskin kartoitettaessa perheen päivähoito­-oikeutta saattaa lapsen perheen elämäntilanne ja vanhempien työtilanteet vaikuttaa alentavasti yksityisestä päivähoidosta maksettaviin tukiin. Päivähoitoa voidaan lisäksi sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain puitteissa tarvittaessa käyttää myös lastensuojelun tai sosiaaliavun tukitoimenpiteenä. 

Varhaiskasvatuksen ja päivähoidon piirissä toimiva henkilökunta on pääsääntöisesti erittäin hyvin koulutettua ja asiantuntevaa. On tärkeää, että aikuisen ja lapsen välille pyritään hoitopaikassa rakentamaan lämmin vuorovaikutussuhde, jotta lapsi kokisi olonsa hoidossa turvalliseksi eikä vanhemmasta eroaminen olisi liian vaikeaa tai ylitsepääsemätöntä. Hyvään päivähoitoon kuuluvat siis olennaisesti turvallisuus ja tutut aikuiset. Myös vuorovaikutus ja yksilöllinen huomiointi, lapsiystävällinen ympäristö ja ilmapiiri, monipuolinen, lapsen kehitystä tukeva toiminta, leikkiminen ja ikätoverit sekä säännöllinen päivärytmi, hyvä perushoito ja monipuolinen, terveellinen ravinto ovat ensiarvoisen tärkeitä seikkoja. Nämä kaikki ovatkin juuri niitä tekijöitä, jotka tasapainoisena kokonaisuutena vanhempien kasvatustyön tukena mahdollistavat alle kouluikäiselle lapselle hyvät eväät kasvaa ja kehittyä sekä viihtyä päivähoidossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti