KAKKAPUHETTA - PUHETTA KAKASTA

Kakkaaminen on meille jokaiselle aivan arkipäiväinen ja normaali ruumiintoiminto. Jokainen meistä kakkaa pääsääntöisesti joka päivä, toiset useammankin kerran riippuen yksilöllisestä aineenvaihdunnasta ja ruokavaliosta. Se on meille niin arkista, että yleensä siihen kiinnitetään huomiota vasta silloin, kun se ei jostain syystä suju kunnolla ja normaaliin tapaan. Näin käy myös silloin kun lapsella esiintyy ulostamisen häiriöitä, kuten ummetusta, ripulointia tai esimerkiksi tuhrimista.

 

Tuhriminen eli sopimattomaan paikkaan ulostaminen on yleisintä lapsilla, mutta sitä esiintyy jonkin verran myös aikuisilla. Tuhrimisesta kärsivä lapsi ulostaa toistuvasti sopimattomissa paikoissa ja tilanteissa. Tuhrimiseen saattaa kuulua myös oman ulosteen tunnustelua, sillä sotkemista ja jopa maistelua. Tuhriminen on ongelmana usein pitkäaikainen, mutta jatkuu vain hyvin harvoin murrosikään ja aikuisuuteen. Lapsilla tuhriminen liittyy usein psyykkiseen oireiluun ja pahoinvointiin. Sopimattomassa paikassa ulostaminen voi olla myös poikkeavan huomiohakuista käyttäytymistä.

Yli puolet lapsista oppii siistiksi 18–24 kuukauden ikään mennessä ja lähes kaikki lapset kahden ja puolen vuoden ikään mennessä. Jos lapsi ei ole oppinut siistiksi neljän vuoden iässä, usein toistuvaa housuihin tai vuoteeseen ulostamista pidetään poikkeavana ja sitä kutsutaan tuhrimiseksi (enkopreesi). Tuhrimista voi ilmetä myös lapsilla, jotka ovat jo oppineet siistiksi. Ulosteet ovat tällöin yleensä kiinteydeltään normaaleja. Tuhriminen voi olla osin seurausta ummetuksesta tai se ilmenee ilman samanaikaista ummetusta.

Tuhriminen on jonkin verran yleisempää pojilla kuin tytöillä. Viikoittaista tuhrimista ilmenee vajaalla prosentilla ja harvemmin ilmenevää tuhrimista noin 5 %:lla alle 8-vuotiaista pojista. Tytöillä vastaavat luvut ovat noin 0,1 % ja 2 %. Tuhriminen ilmenee kastelusta poiketen yleensä päiväsaikaan.

Tuhriminen on olemukseltaan monisyinen. Joskus taustalla voivat olla erilaiset ruumiilliset sairaudet, joskus peräaukon haavauma tai ripuli. Usein tuhriminen on osin psyykkisperäinen. Se voi olla ulostamiseen tai WC-pyttyyn liittyvää pelkoa, joskus taustalla olevan masentuneisuuden oire, joskus elämän tilanteeseen liittyvä regressiivinen oire (palaaminen pikkulapsen asteelle), joskus keino ilmaista omaa uhmaa ja tapa kapinoida, hakea ja saada erityishuomiota. 

Jos tuhriminen on usein toistuvaa ja jatkuvaa, ongelman vuoksi kannattaa aina kääntyä lastenlääkärin tai lastenpsykiatrin puoleen. Ongelman taustalla voi olla jokin hoitamaton ruumiillinen tai psykiatrinen sairaus. Kun fysiologiset sairaudet ja vammat on tutkimuksilla poissuljettu, tuhrimista voidaan useimmiten lievittää erilaisilla käyttäytymisterapeuttisilla keinoilla ja psykologin antamalla terapialla. Lapsen elinoloilla, vanhemmilla sekä muilla läheisillä lapsen kanssa toimivilla aikuisilla, kuten tutuilla ja turvallisilla hoitajilla on vahva merkitys pienen tuhrijan kuntoutuksessa, seurannassa sekä tuhrimiseen johtaneen syyn selvittelyssä.

Lapsen tuhriminen saattaa myös vanhemmassa herättää normaaleja häpeän ja inhon tunteita. Vanhemman on hyvä keskustella jonkin ulkopuolisen henkilön tai asiantuntijan kanssa lapsen ongelmasta, joka voi vaikuttaa haitallisesti koko perheen jaksamiseen. Esimerkiksi neuvolasta, terveyskeskuksesta ja perheneuvolasta löytyy asiantuntijoita, jotka ohjaavat lapsen tarvittaessa tarkempien tutkimusten piiriin. Perheneuvolassa perhe voi yhdessä alan ammattilaisten kanssa miettiä perheen tilanteeseen sopivia keinoja ja ratkaisumalleja tuhrimisen helpottamiseksi. Perheneuvolan kautta saa tarvittaessa myös psykologille vastaanottoajan. Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kautta on myös mahdollista saada keskusteluapua sekä kodinhoidollista apua jaksamiseen.

Lapsi ei useinkaan tuhri tahallaan vaan taustalla on jokin syy, joka on syytä selvittää. Näin lasta ja perhettä pystytään auttamaan ja ohjaamaan tarkoituksen mukaisella tavalla. Siksi on syytä muistaa lasta tuomitsematon suhtautuminen ja keskustellen selvittää lapsen ikä- ja kehitystaso huomioiden missä on kakkaamiselle sovelias paikka ja kuinka siihen suhtautua. Tuhrimisesta kärsivää lasta ei tule rangaista ja paheksua, koska nämä saattavat vain pahentaa tilannetta. Rankaisua ja paheksuntaa paljon parempi keino onkin lapsen tasoinen keskustelu ja lapsen ikäkaudelle sopivat sovitut pienet palkinnot oikeaan paikkaan ulostamisesta tai tuhrimisesta vapaasta päivästä.

Pienen lapsen kohdalla myös normaaleista vaipanvaihto- ja pottailuhetkistä tulee tehdä lämminhenkisiä yhdessäolon hetkiä, luonnollisia ja tuomitsemattomia. Tosiasiahan on, että kakka haisee, mutta silti lapsen tuoksuille ja paukuille ei tulisi nyrpistellä tai tehdä niistä numeroa, jottei lapsi alkaisi tuntea häpeää ja liittäisi negatiivisia mielikuvia tämän normaalin ruumiintoiminnon yhteyteen, joka voi pitkällä tähtäimellä vaikuttaa myös lapsen seksuaalisuuden kehitykseen haitallisesti.

Lähde:

www.terveyskirjasto.fi

 Kirjavinkki lapsen kanssa kakka-keskustelun siivittämiseen:

"Kuka kehtasi kakkia kikkareen päähäni?"

Tarina kertoo myyrästä,joka yrittää selvittää kuka eläimistä kehtasi kakkia suoraan hänen päällensä. Lopulta apu ja ratkaisu löytyy kakkakärpästen tarkemman tutkimuksen avulla. Hilpeä satu, hauskalla kuvituksella sekä rennolla kerronnalla, tekee kakkapuheesta lähestyttävämpää.